Itämeren rehevöityminen johtuu ylimääräisistä ravinteista, jotka ruokkivat levien ja vesikasvien kasvua meressä eli lisäävät meren tuottavuutta. Ravinteita, erityisesti typpeä ja fosforia, on valunut mereen liikaa jo vuosikymmenien ajan.

Ravinteita päätyy mereen esimerkiksi kaupunkien ja teollisuuden jätevesistä sekä sadevesien mukana metsistä ja pelloilta. Myös liikenteen typpipäästöistä osa kulkeutuu ilman kautta Itämereen. Ilmastonmuutoksen myötä lisääntyvät sateet ja leudot talvisäät uhkaavat kasvattaa maalta huuhtoutuvaa ravinnekuormaa entisestään.

Jätevedet puhdistetaan nykyisin typestä ja fosforista Itämeren maissa varsin hyvin, vaikka erityisesti typenpoistossa olisikin vielä tehostamisen varaa. Maatalouden osuus ravinnekuormituksesta on suuri: yli puolet typpi- ja fosforikuormasta on peräisin maataloudesta. Uusien tutkimustulosten mukaan myös metsätalouden vesistökuormitus suurempaa ja pitkäkestoisempaa kuin on aiemmin tiedetty. Erityisesti ojitetuilta turvemailta valuu vesistöihin ravinteita, kiintoainetta ja liukoista hiiltä.

Lue lisää metsätalouden kuormituksesta.

Maatalous ja ravinteet

Ravinteita, typpeä ja fosforia, tarvitaan kasvinviljelyyn pelloilla. Mereen päätyessään ylimääräisistä ravinteista on kuitenkin haittaa. Liiaksi lannoitetuilla pelloilla ravinteiden kertyminen maaperään kasvattaa peltomaan ravinnevalumia pitkäaikaisesti.

Eläinten lanta sisältää paljon ravinteita, joita voidaan hyödyntää kasvien lannoitteeksi. Maatalouden tuotannon tehostuminen on kuitenkin johtanut kasvinviljelyn ja eläintilojen keskittymiseen eri alueille, jolloin ravinteista on toisilla alueilla pulaa, ja toisaalla ravinteikasta lantaa syntyy lähialueen peltojen tarpeeseen nähden ylimäärin.

Lannan kuljettaminen sellaisenaan alueelta toiselle on kallista, ja sen vuoksi eläintalousvaltaisilla alueilla, etenkin Suomen länsirannikolla ja Varsinais-Suomessa, on monin paikoin päädytty tilanteeseen, jossa lantaa levitetään pelloille liikaa, jolloin etenkin fosforia kertyy peltomaahan. Lannanlevityksen tarpeisiin raivataan jopa lisää peltoa. Erityisesti Saaristomerta kuormittava Varsinais-Suomen maatalous onkin Suomen ainoa häpeätahra Itämeren suojelukomissio HELCOM:in ylläpitämällä kuormituksen hot spot -listalla.

Ilmastonmuutoksen vaikutukset uhkaavat kasvattaa maatalouden ravinnekuormitusta entisestään, ja pitkäjänteisiä ratkaisuja valumien vähentämiseksi tarvitaan kipeästi. Myös jo toimiviksi havaittujen nopeavaikutteisten keinojen kuten peltokipsin käyttöönoton vauhdittaminen on tärkeää.

Lue lisää kipsistä ja muista maataloushankkeistamme.

Rehevöitymisen vaikutukset Itämeressä

Itämeri on pieni ja matala, ja siksi myös erityisen herkkä rehevöitymiselle. Lähes suljetussa sisämeressä vesi vaihtuu vain hyvin hitaasti Tanskan kapeiden salmien läpi, ja myös ravinteet ja ympäristömyrkyt vaikuttavat meressä pitkään.

Itämeren vesi on pysyvästi suolaisuuden mukaan kerrostunutta, ja sekoittuu siksi heikosti. Rehevöityminen ja veden kerrostuneisuus ylläpitävät happikatoa meren pohjan syvänteissä. Vähähappisissa oloissa pohjaan varastoituneet ravinteet liukenevat uudelleen veteen, ja kiihdyttävät rehevöitymistä. Kierrettä kutsutaan myös Itämeren sisäisen kuormituksen noidankehäksi.

Rehevöityminen uhkaa meriluonnon monimuotoisuutta. Itämeren avainlajit rakkohauru (ent. rakkolevä) ja meriajokas kärsivät sameasta vedestä ja rihmalevistä, jotka tukahduttavat monivuotisen kasvillisuuden alleen. Avainlajien muodostamat elinympäristöt ovat tärkeitä kasvupaikkoja ja elinympäristöjä lukuisille muille Itämeren lajeille. Myös pohjaeläimet, jotka kärsivät merenpohjien happikadosta, ovat tärkeää ravintoa monille.

Rehevöityminen on hyödyttänyt myös Itämeren rannikolla kasvavaa järviruokoa. Tiheiden ruovikoiden vallatessa alaa rannoilta menetetään monille lajeille tärkeitä avoimia ja mosaiikkimaisia rantaelinympäristöjä.

Sinilevä

Sinilevät eli syanobakteerit kuuluvat Itämeren lajistoon, mutta rehevöitymisen myötä ne ovat viime vuosikymmeninä lisääntyneet. Muista levistä poiketen sinilevät voivat ottaa kaiken tarvitsemansa typen suoraan ilmakehästä. Siksi niiden kasvuvauhtia säätelee erityisesti fosforin määrä vedessä. Osa sinilevistä on myrkyllisiä, ja niistä voi olla haittaa etenkin lemmikkieläimille ja pienille lapsille.

Lomalaisen tavoin sinilevät rakastavat lämpöä, ja siksi runsaimmat sinileväkukinnat ilmaantuvat Itämerelle keskellä parasta kesälomakautta. Tyynellä ja lämpimällä säällä levät kasaantuvat veden pintaan suuriksi lautoiksi, ja sopivalla tuulella levämassat kulkeutuvat kohti uimarantoja. Vaikka ravinteita olisikin vedessä paljon, ei sinilevien massakukintoja muodostu viileällä ja tuulisella säällä.

Ilmaston lämmetessä myös merivesi lämpenee, mikä hyödyttää sinilevien kasvua. Ilmastonmuutoksen seurauksena myös kasvavan sademäärän ja leutojen talvien ennustetaan lisäävän ravinnekuormitusta maalta Itämereen, jolloin sinilevillekin riittää meressä entistä enemmän fosforia.

Hapettomat pohjat ja suolapulssit

Suurella alueella Itämeren pohjassa ei ole lainkaan happea eikä elämää. Ajoittaiset happikadot ovat koetelleet Itämeren syvänteitä jo ennen ihmisen kuormittavaa vaikutusta. Meren rehevöityminen on kuitenkin johtanut hapettomien alueiden laajenemiseen ja sisäisen ravinnekuormituksen kierteeseen.

Veden kerrostuneisuuden vuoksi Itämeren syvänteet saavat uutta ja hapekasta valtamerivettä Tanskan salmien läpi ainoastaan voimakkaiden suolaisen veden virtausten, suolapulssien, mukana. Suolapulssin tuoma hapekas vesi ehkäisee ravinteiden vapautumista pohjasta. Suolapulssi pääsee kuitenkin virtaamaan Itämerelle vain noin kerran vuosikymmenessä, kun sääolosuhteet ovat suotuisat.

Viime vuosikymmeninä suolapulssit ovat harventuneet, ja samalla hapettomien pohjien ala on kasvanut. Viimeisin Itämereen saapunut suolapulssi ei riittänyt tuomaan happea kaikkialle syvänteisiin. Samalla se työnsi tieltään vanhaa, vähähappista ja ravinteikasta vettä kohti meren pintakerroksia, levien saataville.

Suolapulssit eivät riitä kääntämään rehevöitymistä parempaan päin.

Rehevöitymistä ja sinilevää voi torjua. John Nurmisen Säätiö tekee konkreettista työtä rehevöitymisen vähentämiseksi.