09.08.2021

9.8. liputetaan Tove Janssonin kunniaksi – taiteilijan rakkaus mereen innoitti keräämään yli miljoona euroa Itämeren ja merikulttuurin pelastamiseksi

Elokuun 9. päivä kunnioitetaan suomalaista taidetta ja Tove Janssonia. Taiteilijan rakastetut muumi-hahmot sekä hänen suhteensa mereen ovat toimineet inspiraation lähteenä Moomin Charactersin ja John Nurmisen Säätiön #MEIDÄNMERI-kampanjassa. Kampanjan avulla kerättiin yli miljoona euroa Itämeren hyväksi. Lisäksi tieto Itämerestä, sen voinnista ja kulttuurista kulkeutui ympäri maailman kansainvälisen muumi-yhteisön tietoisuuteen.

Meren ja luonnon merkitys on alusta asti näkynyt Tove Janssonin taiteessa. Vuonna 2020 tuli kuluneeksi 75 vuotta ensimmäisen Muumi-tarinan, luonnonkatastrofin keskelle sijoittuvan Muumit ja suuri tuhotulva, julkaisusta.

”Olemme valtavan iloisia #MEIDÄNMERI-kampanjan saamasta tuesta ja siitä, että niin monet ovat osallistuneet siihen aktiivisesti lapsista aikuisiin, pienistä organisaatioista suuryrityksiin. Itämeri oli tädilleni Tove Janssonille suuri inspiraationlähde, ja on sydäntä lämmittävää, kuinka innokkaasti tähän on lähdetty mukaan, poikkeusajoista huolimatta”, Moomin Charactersin taiteellinen johtaja Sophia Jansson tiivistää.

#MEIDÄNMERI-kampanjaa on ollut rakentamassa yli 150 yritystä ja muuta organisaatioita erilaisista kulttuuri-instituutioista aina kaupunkeihin, kouluihin ja järjestökenttään Itämeren ympäriltä ja kauempaa.

”Kampanjaan osallistuneiden tahojen kirjo ja miljoonan euron keräystavoitteen ylittäminen ovat mieltä liikuttava osoitus siitä, että Itämeri on tärkeä valtavalle joukolle ihmisiä. Tämä monesta purosta kerätty, meille todella merkittävä tukisumma, auttaa ratkomaan Itämerta uhkaavia haasteita – Itämeren rehevöitymistä, monimuotoisuuden heikkenemistä ja kulttuurin köyhtymistä”, John Nurmisen Säätiön toimitusjohtaja Annamari Arrakoski-Engardt kertoo.

Tove Janssonin kesäpaikka Klovharussa. © Moomin Characters™

Itämeri-tietopaketti kaikille Suomen kouluille

#MEIDÄNMERI-kampanjan tavoitteena oli myös kannustaa lapsia ja nuoria toimimaan Itämeren puolesta. Yli 6 000 partiolaista suoritti kampanjan aikana Itämeri-aiheisia aktiviteetteja ja oppi samalla Itämeren tilasta ja suojelusta. Otavan Oppimisen palvelut puolestaan lahjoitti kouluille asiantuntijoiden tekemän pedagogisen Pelastetaan Itämeri -oppimiskokonaisuuden.

”Kouluissa ja harrastusryhmissä tehtävä työ on avainroolissa, kun kerromme Itämeren tarinaa ja ratkomme sen suojelun haasteita. Lapset ja nuoret ovat tulevaisuuden toivomme, mutta meidän pitää myös varmistaa, ettemme jätä tuleville sukupolville mahdotonta työtä – tilannetta, jossa Itämeren hyvinvointi ja uniikki kulttuuri on jo peruuttamattomasti tuhottu”, Arrakoski-Engardt toteaa.

Pilottihankkeesta suuren mittakaavan ratkaisuksi – #MEIDÄNMERI vauhditti tärkeää Itämeren suojeluhanketta

Itämeren yksi vakavimmista ympäristöongelmista on rehevöityminen, joka johtuu meren liian suuresta fosfori- ja typpikuormituksesta. Maatalouden osuus Suomen ihmisperäisestä fosforikuormituksesta Itämereen on lähes 70 prosenttia, Saaristomeren valuma-alueella 87 %.

Ravinnepäästöjen merkittävä syy on ravinneylijäämäisillä alueilla syntyvä lanta ja sen aiheuttamat fosforivalumat vesistöihin. Kotieläintuotantoon keskittyneillä alueilla ravinnepitoista lantaa on liikaa kasvien tarpeeseen nähden, kun taas toisaalla sijaitsevilla kasvinviljelytiloilla joudutaan käyttämään keinolannoitteita.

John Nurmisen Säätiö käynnisti #MEIDÄNMERI-kampanjassa kerättyjen varojen turvin maatalouden kuormitusongelmaa ratkovan Lantakierrätyshankkeen. Säätiö tukee hankkeen aikana lantafosforin siirtoa. Samalla kerätään tietoa siitä, millaisilla kannustimilla lanta saataisiin tulevaisuudessa ohjattua laajemminkin sinne, missä sitä eniten tarvitaan.

”Epätasapaino vaatii muutoksia ja uusia keinoja ympäristökorvausjärjestelmään, kuten lantafosforin vastaanottotuen, joka kannustaa lantafosforin käyttöön matalan fosforitaseen pelloilla”, Arrakoski-Engardt kertoo.

Lannan kertymisessä ei ole kyse ainoastaan Varsinais-Suomen ja Saaristomeren ongelmasta. Eläin- ja kasvintuotannon eriytyminen ja kotieläintilojen tilakoon kasvu aiheuttavat lantafosforin alueellista kertymistä kaikkialla maailmassa.

Taistelu kulttuurin valtavirtaistumista vastaan

John Nurmisen Säätiö pyrkii #MEIDÄNMERI-kampanjan varoilla innostamaan ja osallistamaan uusia yleisöjä merellisten sisältöjen pariin.

”Itämerellä on paitsi ainutlaatuinen luonto ja ekosysteemi myös kulttuuriperintö, joka on yhtä verevä ja monimuotoinen kuin sen historia ja asukkaat. Kulttuurin valtavirtaistuessa ja perimätiedon kadotessa vaarana on, että samalla katoaa tuhansien vuosien hiljainen tieto, ymmärrys Itämerestä. Merestä, joka oli monesti inspiraation lähde myös Tove Janssonin taiteelle. Siksi taistelemme myös kulttuurin yksipuolistumista vastaan”, Arrakoski-Engardt sanoo.

#MEIDÄNMERI-kampanjan tuen avulla säätiö toteuttaa muun muassa Itämerestä kertovia näyttelyitä, tapahtumia ja podcasteja.

Lisätietoja:

  • 9.8. liputetaan Tove Janssonin ja suomalaisen taiteen johdosta
  • Tove Jansson on merkittävä ja kansainvälisesti tunnustettu kuvataitelija ja kirjailija. Hänen teoksiaan on käännetty yli 50 kielelle. Vaikka Jansson tunnetaankin parhaiten muumikirjoistaan, hän oli myös arvostettu taidemaalari ja kuvittaja.
  • #MEIDÄNMERI-kampanja toteutettiin 1.1.2020-31.7.2021. Kampanjaan osallistui lahjoittajia useista eri maista, yrityksistä ja yhteisöistä. Useat Moomin Charactersin lisenssikumppanit tukivat kampanjaa kampanjatuottein.
  • 1 168 966 euron keräyssumman avulla lisätään tietoutta Itämeren tilasta ja tuetaan John Nurmisen Säätiön Itämeren ja sen kulttuuriperinnön suojelutyötä. Lahjoituksilla on tähän mennessä tuettu jo Lannoitelaivaus-, Rannikkoruoko, Lantakierrätys– ja Muistojen meri -hankkeita. Lahjoitusta juhlistetaan Itämeripäivänä 26.8. osana Esplanadi-lavalla järjestettävää merellistä ohjelmaa.
  • Moomin Characters Oy Ltd on virallinen muumi-hahmojen tekijänoikeuksien valvoja. Tove Jansson (1914–2001) kirjoitti ja kuvitti muumeista yhdeksän romaania, neljä kuvakirjaa ja satoja sarjakuvia vuosien 1945 ja 1980 välillä. Kirjoja rohkeista ja seikkailunhaluisista, mutta perhekeskeisistä muumeista on käännetty yli 55 kielelle ja niitä painetaan yhä nykyään ympäri maailmaa. Tove Jansson perusti Moomin Characters Oy Ltd:n 1950-luvulla yhdessä veljensä Lars Janssonin kanssa huolehtimaan muumien tekijänoikeuksista, ja se on edelleen perheyritys.
  • John Nurmisen Säätiön tavoite on pelastaa Itämeri ja sen perintö tuleville sukupolville. Säätiö on palkittu tiedon välittäjä ja merellisen kulttuurisisällön tuottaja. Säätiön Puhdas Itämeri -hankkeissa parannetaan Itämeren tilaa konkreettisilla, mereen kohdistuvaa kuormitusta ja ympäristöriskejä vähentävillä toimilla. Työtä ohjaavat mitattavat tulokset ja vaikuttavuus.

 

Roleff Kråkström
Toimitusjohtaja, Moomin Characters
puh. +358 (0)400 549 692
roleff.krakstrom(at)moomin.com

Annamari Arrakoski-Engardt
Toimitusjohtaja, John Nurmisen Säätiö
puh. +358 (0)400 477 878
annamari.arrakoski-engardt (at) jnfoundation.fi

Tove Jansson rakasti merta ja Pellingin saaristoa. © Moomin Characters™

Aiheeseen liittyvää

Olet nyt varjossa ""Staging"". Poistu