02.12.2022

Itämeren pelastaminen alkaa Töölönlahden rannalta

John Nurmisen Säätiön yhteistyökumppani, tapahtumakeskus Pikku-Finlandia kätkee sisäänsä kaikille avoimen taidegallerian, jossa joulukuussa nähdään karttanäyttely John Nurmisen Säätiön kokoelmista. Pikku-Finlandian viinikahvilassa voi tutustua Helsingin kantakaupungin karttoihin 1830–1930-luvuilta.

Näyttely on osa Finlandia-talon ja John Nurmisen Säätiön vastuullisuusyhteistyötä, joka alkoi keväällä 2022. Ensimmäisenä konkreettisena tekona siivottiin Töölönlahden ympäristöä. Pikku-Finlandia on myös toiminut säätiön Itämeri puhuu -tilaisuuksien järjestämispaikkana.

“Finlandiatalolaisille kotimeremme on elintärkeä. John Nurmisen Säätiön toiminta suojelee Itämerta, joten säätiö on luonnollinen yhteistyökumppani Töölönlahden rannassa sijaitsevalle Finlandia-talolle”, toteaa Finlandia-talon toimitusjohtaja Johanna Tolonen.

Helsinki kartoilla -näyttely kertoo Helsingin kasvusta

Helsinki kartoilla -näyttelyssä on esillä John Nurmisen Säätiön karttoja Helsinginniemeltä sadan vuoden ajanjaksolta, 1830–1930-luvuilta. Esillä on historiallisia karttoja, joiden kautta voi tutustua pääkaupunkimme vaiheisiin. Näyttely avaa muun muassa Helsingin sosiaalisen rakenteen kehittymistä ja kaupungin kasvua siitä lähtien, kun se julistettiin Suomen suuriruhtinaskunnan pääkaupungiksi vuonna 1812.

Itämeren merkitys Helsingille kautta aikojen näkyy kartoissa, joten Töölönlahden rannalla sijaitseva Pikku-Finlandia on otollinen paikka näyttelylle. Kartoista voi myös havaita, miten Töölönlahti on muuttunut vuosikymmenten saatossa.

 

Lue lisää karttanäyttelystä Helsinki kartoilla

finlandia-talo John Nurmisen Säätiö

Aiheeseen liittyvää

Olet nyt varjossa ""Staging"". Poistu