Tämä tarina alkaa eräänä ei kovinkaan synkkänä ja myrskyisenä elokuun yönä, jolloin sähköpostiini tuli viesti, jota luulin ensin roskapostiksi. ”Yhdysvaltain ulkoministeri John Kerry pyytää sinua Our Ocean -konferenssiin Washingtoniin kertomaan menestyksekkäästä työstä, jota olette tehneet Itämeren suojelussa.” No joo, ihan varmasti, ajattelin ensin, mutta luin kuitenkin viestin loppuun ja tajusin, ettei tämä ehkä ollut roskapostia sittenkään. Minua todella pyydettiin kutsuvieraaksi kertomaan Yhdysvaltain hallinnolle sekä suurten yritysten johdosta, ulko- ja ympäristöministereistä sekä suojelua rahoittavista tahoista koostuvalle osallistujajoukolle ratkaisuistamme Itämeren suojelussa.
Meidän oma Itämeremme, pohjoinen pieni murtovesialtaamme, tasaveroisena suurten valtamerten joukossa! Ja piskuinen suomalainen säätiömme kertomassa amerikkalaisille yritysjohtajille ja kymmeniä kertoja itseämme suuremmille suojelusäätiöille, miten meriä kannattaa suojella! Hurraa!
Alkuhämmennyksen jälkeen ymmärsin, miten kutsu oli sähköpostiini laskeutunut. Keväällä olimme johtamamme NutriTrade -hankkeen kautta mukana järjestämässä amerikkalaisten ravinnepäästökauppa-asiantuntijoiden ja suomalaisten ympäristöpolitiikan kehittäjien tapaamista Helsingissä, yhdessä Yhdysvaltain suurlähetystön kanssa. Yhdessä vietetyn intensiivisen viikon aikana olimme ilmeisesti onnistuneet vakuuttamaan amerikkalaiset siitä, että säätiön tapa toimia meren suojelussa on globaalisti kiinnostava esimerkki.
Our Ocean -konferenssi poikkeaa eurooppalaisista lajitovereistaan siinä, että siinä haetaan EU-konferenssien pönöttävän ja hierakkisen juhlapuhetyylin sijaan inspiraatiota, tuoreutta, ratkaisuja ja ruohonjuuritason johtajuutta. Sopii tietenkin meille, Pasilan ketterälle ja nopealiikkeiselle Itämeren suojelun ensiapujoukolle, kuin nenä päähän!
Mietin pitkään, mitä näkökulmia työstämme haluan tiiviin viiden minuutin esityksen aikana jakaa, yli kymmenessä vuodessa kun on tehty paljon kertomisen ja jakamisen arvoista. Päätin keskittää pääviestit kolmeen: ensinnäkin, kuten säätiömme motto kuuluu, mikään ei ole mahdotonta: Suomenlahdella on pystytty vain kymmenessä vuodessa vähentämään leville käyttökelpoisesta kuormituksesta jopa 85 % kahdella Venäjällä toteutetulla tehotoimella, siis Pietarin jätevesien tehokkaammalla puhdistuksella ja Laukaanjoen lannoitetehtaan päästöjen ohjaamisella puhdistukseen – ja myönteiset ympäristövaikutukset näkyvät jo. Toiseksi, suojelutyössä, yhtä lailla kuin bisneksessäkin, on tärkeää olla ”numeronmurskaaja” ja keskittyä määrätietoisesti suurimman mahdollisen ympäristövaikutuksen aikaansaamiseen eikä lillukanvarsiin tai juhlapuheisiin. Ja kolmanneksi, hankaliakin monen maan välisiä ympäristöongelmia voidaan ratkoa, kun syyttelyn sijaan saadaan osapuolet hahmottamaan ongelman merkitys, tarjoamaan käytännön toimintamalli sekä luomaan yhteinen visio. Kaikissa meissä on halu ja kyky hyvään, suoranaiseen ympäristösankaruuteen, uskon minä.
Eilen matkalla tilaisuuteen, Lontoossa, sain konferenssin lopullisen ohjelman – ja olin tipahtaa pyrstölleni. Puhujina on isännän, valtiosihteeri John Kerryn lisäksi myös itse presidentti Barack Obama sekä lukuisia ulkoministereitä – muun muassa Iso-Britanniasta ja Norjasta – sekä ympäristöministereitä ympäri maailmaa. Tyttäriini nämä tosin eivät tehneet vaikutusta, mutta kun he kuulivat, että lavalla nousevat myös prinssi Charles ja Leonardo di Caprio, sai äitikin jo vähän respektiä.
Olen tottunut työmatkustaja, onhan säätiömme suojellut Itämerta viimeiset kymmenen vuotta niin Venäjällä, Puolassa kuin Baltiassakin. Nuo matkat sisältävät aina hyvin konkreettista työtä ravinnekuormituksen vähentämiseksi puhdistamoilla, lanta-altailla ja kaatopaikoilla – ja tietenkin loputtomia, haastavia neuvotteluja edellä mainitun yhteisen vision löytämiseksi eri osapuolten kanssa. Hihat käärittyinä saasteen kimpussa, niin sanotusti ”lähteellä”, voisi normityöni proosallisesti summeerata.
Tämä työmatka tulee olemaan aivan erilainen. Kymmenen vuoden työn jälkeen saan mennä kertomaan koko maailmalle menestystarinan siitä, miten me pienessä Suomessa onnistuimme mahdottomana pidetyssä: saimme omana elinaikanamme aikaan positiivisen muutoksen meren tilassa. Kiitos siitä kuuluu kaikille suomalaisille tukijoillemme ja yhteistyökumppaneillemme, jotka ovat matkan varrella mahdollistaneet työmme niin monin eri tavoin!
Kuka vielä sanoo, ettei muka meidän Suomessamme olisi innovatiivisuutta ja yhteistyökykyä? Tämän pallon me pienenä kansakuntana pelasimme maaliin komeammin kuin Islannin maajoukkue konsanaan. Ja siksi olen aivan erityisen ylpeä kotimaastani, kun perjantaina astun lavalle kertomaan Suomenlahden menestystarinaa suurten valtamerten ja valtionpäämiesten joukkoon. Ja kuinkas sitten kävikään, siitä kuulette lisää perjantain jälkeen!
Marjukka Porvarin puheenvuoro on konferenssin paneelikeskustelussa ”Stemming the Tide of Ocean Pollution” perjantaina 16.9. Tutustu konferenssiin täällä http://ourocean2016.org/
