Tankkeriturva-hanke

Tankkeriturva-hankkeen (2009 – 2014) tavoitteena oli pienentää merkittävästi öljyonnettomuuden todennäköisyyttä Suomenlahdella ja lisätä meriliikenteen turvallisuutta. Tavoitteen saavuttamiseksi säätiö on luonut yhteistyössä merenkulun keskeisten avaintoimijoiden kanssa ENSI®-navigointipalvelun, joka parantaa edellytyksiä ennakoivalle alusliikenteen ohjaukselle tarjoamalla helpon tavan jakaa reittisuunnitelma sähköisesti alusten ja meriliikenteen ohjauskeskusten välillä.

Suomenlahti on vilkkaasti liikennöity merialue, jolla kasvavat liikenne ja öljykuljetuksen määrät lisäävät vakavan öljyonnettomuuden riskiä. Muita merenkulun haasteita ovat risteävä liikenne Helsingin ja Tallinnan välillä, karikkoisuus ja jääolosuhteet talvisin. Suurella öljyonnettomuudella eli kymmenien tuhansien tonnien öljypäästöllä olisi pitkäkestoiset ja peruuttamattomasti vahingolliset vaikutukset meren ja merenrantojen eliöihin ja elinkeinoihin.

Vuonna 2009 käynnistetyssä Tankkeriturva-hankkeessa keskityttiin öljyonnettomuuksien seurausten jälkihoidon sijasta ennaltaehkäisyyn. Hankkeessa on luotu yhteistyössä hankepartnereiden kanssa ENSI®-navigointipalvelu (Enhanced Navigation Support Information), joka tuo alusten reittisuunnitelmat meriliikenteen ohjauksen tietoon, ja helpottaa alusten tiedonsaantia sähköisessä muodossa.

Edellytykset ennakoivalle alusliikenteen ohjaukselle paranevat, kun alusten yksityiskohtaiset reittisuunnitelmat ovat meriliikenteen ohjauskeskusten käytössä, ja suunnitellut reitit tulevat vielä kertaalleen tarkastettua. ENSI-palvelun ansiosta tiedonkulku paranee ja väärinkäsitysten mahdollisuudet laivojen ja alusliikenteen ohjaajien välillä vähenevät.

Alusten saama reittikohtainen tieto auttaa niiden turvallista navigointia. Samalla työ komentosillalla helpottuu, kun reittiin sidottu navigointi-informaatio on saatavissa yhden kanavan kautta, eikä aikaa kulu tietojen etsimiseen ja suodattamiseen.

ENSI-palvelu on sekä sisältönsä että käyttöalueensa puolesta skaalautuva. Sen toimintoja voidaan lisätä sekä laajentaa ja palvelu voidaan ottaa käyttöön myös muilla merialueilla.

Tankkeriturva-hanke saatettiin säätiön osalta päätökseen kesällä 2014, ja jatkossa Liikennevirasto edistää ENSI-palvelun käyttöönottoa Suomenlahdella ja myös koko Itämerellä.

Olet nyt varjossa ""Staging"". Poistu