19.11.2015

Hatsinan jätevedenpuhdistamo Luoteis-Venäjällä tehostaa ravinteiden poistoa John Nurmisen Säätiön yhteishankkeessa

John Nurmisen Säätiön Hatsinan vesilaitokselle vuonna 2015 toimittama kemiallisen fosforinpoiston laitteisto vihitään tänään käyttöön Hatsinan jätevedenpuhdistamolla, jossa käynnistetään jätevesien tehostettu fosforinpoisto. Tehostetun ravinteidenpoiston jälkeen vesilaitokselta lähtevien jätevesien sisältämä fosforimäärä pienenee Itämeren suojelukomissio Helcomin suosittamalle tasolle (0,5 mg P/l).

Puhdistamon fosforinpoistojärjestelmän asennus- ja rakennustyöt on tehty tämän vuoden aikana. Hatsinan vesilaitoksen ja John Nurmisen Säätiön yhteishankkeessa säätiö on vastannut fosforinpoistoon liittyvistä laitehankinnoista ja vesilaitos asennusten, paikallissuunnittelun sekä rakennustöiden kustannuksista.

Kemialliseen fosforinpoistoon tarvittava, noin 100 000 euroa maksanut kemikaalisäiliö on rahoitettu säätiön vuonna 2013 käynnistämällä Horisontti-kampanjalla. Kampanjassa on kerätty yksityislahjoituksia Jätkäsaarenlaiturissa sijaitsevaan Horisontti-taideteokseen. Kampanjalla on tähän mennessä kerätty lähes 200 000 euroa. Kampanja on loppusuoralla, sillä teokseen mahtuu 4 225 välkettä ja niitä on jäljellä vajaa 300 kappaletta.

Projektin toinen osa, jossa puhdistamolle toimitetaan vielä fosforinpoistoa tukeva ja tehostetun typenpoiston mahdollistava biologinen puhdistus, toteutetaan vuonna 2017.

Yhteistyökumppaneina ja rahoittajina hankkeessa ovat vesilaitoksen ja säätiön lisäksi NEFCO (Nordic Environment Finance Corporation), SIDA (Swedish International Development Agency) ja NDEP (Northern Dimension Environmental Partnership), jotka osallistuvat biologisen ravinteidenpoiston toteutukseen.

Hatsinan hankkeen myötä Suomenlahteen päätyvä vuotuinen fosforikuorma pienenee 25-30 tonnilla. Määrä vastaa Helsingin Viikinmäen puhdistamon jätevesien vuotuisia fosforipäästöjä. Säätiön osaprojektin kokonaiskustannus on noin 500 000 euroa.

”Hatsinan jätevesien fosforinpoisto on looginen jatko säätiön Pietarissa käynnistämälle Suomenlahden puhdistustyölle, koska kyseessä on Pietarin jälkeen Leningradin alueen suurin kaupunki. Hatsinan fosforinpoisto on siten tehokkain tapa vähentää Suomenlahteen päätyvää ravinnekuormitusta ja sen myötä merialueen leväkukintoja,” sanoo säätiön Puhdas Itämeri -hankkeita johtava Marjukka Porvari.

Pietarin lounaispuolella sijaitsevassa Hatsinassa on noin 80 000 asukasta. Kaupungin jätevedet johdetaan Izhora-jokeen, jonka vedet virtaavat Nevan kautta Suomenlahteen. Säätiön yhteistyö Hatsinan vesilaitoksen aloitettiin vuonna 2009. Helmikuussa 2010 allekirjoitettiin aiesopimus fosforinpoiston tehostamisesta kaupungin puhdistamolla.  Vuonna 2011 säätiö rahoitti teknisen suunnitelman ja tarjousasiakirjat fosforinpoiston käyttöönotosta Hatsinan puhdistamolla. Säätiön hallitus hyväksyi hankkeen rahoitettavaksi vuonna 2012. Vuonna 2013 allekirjoitettiin Hatsinan vesilaitoksen kanssa rahoitussopimus hankkeen toteuttamisesta.

Suomenlahden fosforikuormaa on viime vuosina onnistuttu pienentämään merkittävästi. Pietarin jätevesien puhdistuksen tehostaminen ja Fosforit-lannoitetehtaan fosforivuotojen ohjaaminen puhdistukseen vähensivät Suomenlahden vuotuista fosforikuormaa yli 60 prosentilla. Hatsinan projektin lisäksi säätiöllä on käynnissä Venäjällä kaksi muuta hanketta: jätevesien puhdistusprojekti Viipurissa sekä kanalaprojekti Pobedan kylässä. Tavoitteena on saada projektit päätökseen vuoden 2016 aikana.

Lisätietoja:

Marjukka Porvari
Johtaja, Puhdas Itämeri -hankkeet
John Nurmisen Säätiö
puh: +358 41 549 1535

Tuula Putkinen
Viestintäpäällikkö
John Nurmisen Säätiö
puh: + 358 400 907 809

sähköposti: etunimi.sukunimi@jnfoundation.fi

John Nurmisen Säätiön Puhdas Itämeri -hankkeilla parannetaan Itämeren tilaa. Meren jokakesäiset sinileväkukinnot kertovat rehevöitymisestä, joka on Itämeren vakavin ongelma. Mereen päätyvän ravinnekuorman pienentäminen on tehokkain tapa vähentää rehevöitymistä. John Nurmisen Säätiö on vuosina 2005-2015 käynnistänyt noin 20 Puhdas Itämeri -hanketta Luoteis-Venäjällä, Puolassa, Baltian maissa ja Valko-Venäjällä. Projekteista 14 on saatettu päätökseen, ja niiden seurauksena meren vuosittainen fosforikuormitus on pienentynyt yli 2000 tonnia. Vuonna 2015 käynnistetyissä Saaristomeren Lähikalahankkeessa, NutriTrade- ja BEST-hankkeissa jatketaan meren ravinnekuorman leikkaamista. Säätiön Puhdas Itämeri -hankkeet rahoitetaan yksityisillä lahjoituksilla ja julkisella rahoituksella.

www.puhdasitameri.fi
www.johnnurmisensaatio.fi

Aiheeseen liittyvää

Olet nyt varjossa ""Staging"". Poistu