Lauantaina 8.6. vietetään Maailman merien päivää. Päivän kunniaksi useat eri Itämeren tutkijat ja suojelijat ovat yhdistäneet voimansa ja järjestävät koko perheen ulkoilmatapahtuman Helsingissä Tammasaarenlaiturilla kello 10-14. Tänä kesänä Luonto-Liitto ja John Nurmisen Säätiö kannustavat kiinnittämään huomiota Itämeren rantojen roskaisuuteen ja innostavat ihmisiä keräämään myös muiden roskat pois rannoilta. Tähän liittyen Itämeriryhmän puheenjohtaja Riikka Pesonen muistelee omaa suhdettaan merten suojeluun ja muoviin.
Lapsena matkustin perheeni kanssa Intiaan. Muistan loputtomat rannat täynnä simpukoita, joita keräsin hiekalta. Muistojeni tukena ovat edelleen osa näistä simpukoista sekä kuvia rannoilta. Kymmenen vuotta tästä matkustin samaan vuodenaikaan samoille rannoille uudestaan. Hiekkarannat olivat edelleen kauniita, mutta simpukoita ei näkynyt missään. Rantaravintoloista oli myös paljon vaikeampi löytää paikallista kalaa syötäväksi. Pohjatroolaus, turismi ja ilmastonmuutos olivat tehneet tehtävänsä. Monet maailman simpukka- ja kotilolajit ovat vähentyneet ja osa hävinnyt kokonaan ihmisten toiminnan vuoksi. Olin itsekin osa ongelmaa matkustamalla lentokoneella kaukaisiin maihin ja syömällä kalaa, jonka alkuperään en kiinnittänyt huomiota.
Syy, miksi menin Intiaan uudestaan nuorena aikuisena, oli vapaaehtoistyö. Olin löytänyt paikallisen merikilpikonnien suojeluprojektin, suostutellut kaverini mukaan ja ostanut lipun keikkatyötuloilla. Päädyimme pieneen kalastajakylään Intian länsirannikolla ja opin, että yksi kilpikonnia uhkaava asia on merten muovijäte. Silloin vuonna 2007 muoviongelmasta ei oikeastaan Suomessa puhuttu. Pitkään matkan jälkeenkin ajattelin, että muoviongelma oli ulkomaiden ongelma, enkä nähnyt yhteyttä Itämeremme kanssa. Intiassa kävimme paikallisissa kouluissa kertomassa merikilpikonnista ja merten suojelusta. En ajatellut, että tällaista tiedottamista tarvittaisiin Suomessakin.
Vuonna 2011 aloittelin akvaattisten tieteiden opintojani Helsingin yliopistolla ja luin mainoksen Luonto-Liiton Itämeri-koulukiertueesta. Luonto-Liiton kouluvierailijat kiertävät kouluja kertomassa lapsille ja nuorille Itämerestä ja sen suojelusta. Menin vierailijakoulutukseen ja ryhdyin Itämeri-kouluvierailijaksi. Kouluvierailutoiminnassa yhdistyi rakkauteni Itämereen, kiinnostukseni opettamiseen ja oman ympäristöosaamiseni hyödyntäminen. Tutustuin tätä kautta myös laajemmin Luonto-Liiton Itämeritoimintaan ja menin aktiivisesti mukaan kehittämään toimintaa.
Viime vuonna Luonto-Liiton Itämeriryhmä osallistui Suomen ympäristökeskus SYKEn järjestämään Meriroskahaasteeseen. Meriroskahaasteessa eri järjestöt, tutkimusryhmät ja yritykset etsivät ratkaisuja merten roskaantumiseen. Haasteen aikana myös merten muoviongelma nousi vihdoin kunnolla otsikoihin Suomessakin. Itämeriryhmälle kirkastui haasteen aikaisissa Demos Helsingin järjestämissä työpajoissa ajatus siitä, että tiedottamista Itämeren suojelusta olisi vietävä sinne missä ihmiset kesällä liikkuvat: rannoille ja tapahtumiin. Opimme myös valtavasti asiaa muovista ja halusimme jakaa sitä eteenpäin. Tänä kesänä yhdistämme voimamme John Nurmisen Säätiön kanssa ja viemme tätä tietoa eteenpäin #muovitonmeri -aiheisissa tapahtumissamme. Haluamme myös antaa mahdollisuuden auttaa merta konkreettisesti ja rantakiertueeseemme kytkeytyy myös plogging- eli roskienkeruukävelyiden järjestäminen. Tammasaarenlaiturin tapahtumassa tulevana lauantaina 8.6. niitä on peräti kaksi, ensimmäinen klo 11 ja toinen klo 13.
Oma käytökseni muovin suhteen on muuttunut viime vuosien aikana. Aloin kierrättämään muovia aktiivisemmin ja vähentämään kertakäyttökulutustuotteiden käyttöä. Kun nykyään lähden kävelylle, mukanani on aina kännykkä löytyvien roskien kuvaamiseen. Kuvaamisen jälkeen vien roskat myös roskikseen. Minusta on tärkeää kuvata löytyviä roskia, jotta ihmiset ymmärtäisivät, että roskaantuminen on ongelma Suomessakin. Meillä on pääosin toimiva jätehuolto, mutta ympäristökasvatusta tarvitaan: moni edelleen heittää rannalla roskiksen sijaan tupakantumppinsa veteen, ruokapakkauksia löytyy uimarannoilta runsaasti ja talvisin osa roskaisesta katulumesta päätyy pääkaupungissamme suoraan mereen.
Yksi tärkeimmistä oppimistani asioista roskien suhteen on se, että helpoin tapa vähentää roskaamista on vähentää omaa pakkausmateriaalien käyttöään. Kyse on zero waste – eli nollahukka -ajattelusta. Kun ei osta kaupasta tuotteita, jotka on ylipakattu, ei tarvitse pelätä, että oma roska päätyy ympäristöä kuormittamaan. Helppoa pakkausmateriaalin välttäminen ei aina ole ja siksi kannattakin olla asiassa itselleen armollinen. Ympäristövaikuttaja Anne Marie Bonneau tiivistää hyvin, miksi on tärkeää vähentää omaa roskakuormaansa, vaikka ei onnistuisikaan siinä täydellisesti: ”We don’t need a handful of people doing zero waste perfectly. We need millions of people doing it imperfectly.” Tämä pätee aika moneen muuhunkin ympäristöongelmaan. Mitä useampi meistä tekee arjen ympäristötekoja epätäydellisesti, mutta parhaansa yrittäen, sitä suurempi hyvien ympäristötekojen virta saadaan aikaan. Jokainen meistä voi tänäänkin tehdä hyvää Itämerelle. Tule vaikka ploggaamaan kanssamme Ruoholahteen tai jaa tämä juttu.
Riikka Pesonen
Luonto-Liiton Itämeriryhmän puheenjohtaja
