21.06.2021

Investointi Itämereen on investointi meihin kaikkiin – Ålandsbanken jatkaa John Nurmisen Säätiön päätukijana

Itämeri on enemmän kuin ekologisesti herkkä, matala ja haavoittuvainen vesialue. Se tuottaa meille virkistystä ja elämyksiä. Se on kulkuväylä, ruoka-aitta, historiallisestikin merkittävä yhdysside muuhun maailmaan, merellisen tarinoiden syntysija. Siksi sen suojeleminen on sydämen asia myös Ålandsbankenille, jonka juuret ovat Ahvenanmaalla– keskellä Itämerta.

Lahjoitus osana pankin Itämeriprojektia

”Ympäristöprojektien tukeminen on ollut osa toimintaamme jo yli 20 vuotta”, Ålandsbanken Suomen johtaja Anne-Maria Salonius kertoo. ” Itämeriprojektilla pyrimme parantamaan lähimeremme tilaa rahoittamalla hyviä ideoita ja lisäämällä tietoutta. Haluamme myös mahdollistaa pitkäjänteisen yhteistyön Itämeren johtavien toimijoiden kanssa.”

Ålandsbanken onkin ollut yksi John Nurmisen Säätiön päätukijoista vuodesta 2020 lähtien.  Tänä vuonna pankki päätti tukea säätiön toimintaa 80 000 eurolla. Päätös julkistettiin Ålandsbankenin vastuullisuuswebinaarissa maaliskuussa 2021.

Sijoitukselta saa vaatia tuottoa

John Nurmisen Säätiön työtä ohjaavat konkreettisuus, vaikuttavuus ja mitattavat tulokset. ”Meidän on pystyttävä kertomaan jokaiselle tukijallemme, mitä hänen lahjallaan saadaan aikaan”, John Nurmisen Säätiön toimitusjohtaja, FT Annamari Arrakoski-Engardt kertoo. Esimerkkinä tuloksellisuudesta ovat säätiön yli 15 valmiiksi saatua Puhdas Itämeri-hanketta, joilla on yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa pystytty merkittävästi vähentämään Itämeren ravinnekuormaa.

Ålandsbanken halusi ohjata tukensa käytettäväksi Itämeren suojeluun ja merikulttuurityöhön. ”On upeaa jatkaa yhteistyötä Ålandsbankenin kanssa, joka on eri tavoin ja tuloksekkaasti käyttänyt finanssialan ammattitaitoaan ja luovuuttaan Itämeren hyväksi. Olemme ylpeitä ja onnellisia sekä Ålandsbankenin tuesta että yhteistyöstä Itämeren ja sen perinnön pelastamiseksi”, Arrakoski-Engardt iloitsee. ”On hienoa, että Itämerellä on ystäviä.”

Lisätietoja:

Annamari Arrakoski-Engardt
Toimitusjohtaja
John Nurmisen Säätiö
annamari.arrakoski-engardt (at)jnfoundation.fi
Puh. 0400 477 878

Crista Hietala
Markkinointi- ja viestintäjohtaja
Ålandsbanken
crista.hietala(at)alandsbanken.fi
Puh. +358 40 646 3501

John Nurmisen Säätiö – Itämeren suojelua ja kulttuuritekoja
Vuonna 1992 perustetun John Nurmisen Säätiön tavoite on pelastaa Itämeri ja sen perintö tuleville sukupolville. Säätiö on kulttuuriteoistaan palkittu tiedonvälittäjä ja merellisen sisällön tuottaja. Säätiön Puhdas Itämeri -hankkeissa parannetaan Itämeren tilaa konkreettisilla, mereen kohdistuvaa kuormitusta ja ympäristöriskejä vähentävillä toimilla. Työtä ohjaavat mitattavat tulokset ja vaikuttavuus. www.johnnurmisensaatio.fi

Ålandsbanken
Vuonna 1919 Ahvenanmaalla perustettu Ålandsbanken on kasvanut konserniksi, jolla on kolme tytäryhtiötä ja yli 800 työntekijää Ahvenanmaalla, Manner-Suomessa ja Ruotsissa. Helsingin pörssiin Ålandsbanken listautui vuonna 1942. Pankin toimitusjohtaja on Peter Wiklöf. https://www.alandsbanken.fi/

Aiheeseen liittyvää

Olet nyt varjossa ""Staging"". Poistu