”Hienoja merenpelastusprojekteja, tuhansia merestä pysyvästi poistettuja fosforitonneja. Suuri joukko palkittuja merellisiä tietokirjoja. Esteettisiä elämyksiä, ajatustenvaihtoa, valistusta ja jatkuvaa oppimista.”

John Nurmisen Säätiö juhlisti elokuun 29. päivänä 25-vuotista taivaltaan tuoreen yhteistyökumppaninsa Allas Sea Poolin tiloissa. Paikalle oli kutsuttu säätiön yhteistyökumppaneita ja tukijoita vuosien varrelta. Juontaja Peter Nymanin esittelyn jälkeisessä juhlapuheessaan säätiön perustaja ja hallituksen puheenjohtaja Juha Nurminen muisteli säätiön ensimmäisen neljännesvuosisadan käännekohtia ja kiitti säätiön satoja yhteistyökumppaneita. Tilaisuudessa julkistettiin myös Alpo Tuurnalan teos suomalaisten purjelaivojen historiasta. Lopuksi siirryttiin Itämerikeskukseen keskustelemaan uusista keinoista hakea kustannustehokkuutta Itämeren suojeluun (NutriTrade-hanke), sekä palkitsemaan edelläkävijöitä ennakkoluulottomasta toiminnasta Itämeren suojelemiseksi. Juhlavuonna palkinnon saivat maailman ensimmäisten fosforineutraalien kaupunkien, Helsingin ja Kotkan (Kymen Vesi), vesilaitokset.

Juha Nurmisen juhlapuhe:

Hyvät ystävät ja yhteistyökumppanit, hyvät Itämeren ystävät,

25 vuotta on kaikin puolin mainio ikä.

Tuohon ikään mennessä on ehtinyt jo jotain saada aikaiseksikin. Ja vielä on vaikka kuinka paljon aikaa, energiaa ja tahtoa lähteä uusille poluille.

Tänä juhlavuonna olen pohtinut sukupolvien ketjua moneen otteeseen.

Niin kuin Peterin esittelystä käy ilmi, perheyritys John Nurminen Oy:n varustamohistoria on yksi kantava voima John Nurmisen Säätiön historiassa. Olenkin erityisen mielissäni, että saamme tässä 25-vuotisjuhlassa juhlia myös suomalaisten purjealusten historiaa Alpo Tuurnalan hienon teoksen myötä. Siitä lisää myöhemmin tänään.

Tänä juhlavuonna olen erityisesti muistanut Johanin pojanpoikaa, isääni Matti Nurmista. Hän ehti olla mukana todistamassa säätiön alullepanon, mutta hänen toiveensa ja unelmansa toteuttaminen jäi lopulta minun tehtäväkseni.

Isäni oli innokas keräilijä ja meritaiteen ystävä. Häneltä perin samaa innostusta. Perustimme säätiön 25 vuotta sitten varmistamaan, että perheyritykseen vuosikymmenten aikana kertynyt kulttuurinen pääoma; kartat, meritaide ja merenkulun esineistö, säilyisivät tulevillekin sukupolville – riippumatta siitä, mitä liiketoiminnassa tapahtuu.

Tämä säilyttävä tehtävä oli lopulta vain lyhyt vaihe säätiön historiassa. Nopeasti ja luontevasti laajensimme sen tiedonjulkistamiseen – aloimme julkaista kirjoja ja järjestää merellisiä näyttelyitä, joiden uskoimme kiinnostavan suurta yleisöä. Ja kyllähän ne kiinnostivat. Pelkästään Koillisväylän ja pohjoisen löytöhistoriasta julkaistut kirjat ja niistä kertovat näyttelyt saivat liikkeelle tuhansia meren ystäviä. Samoin näyttely meritaiteen mestareista.

Kolmas loikka olikin sitten suurempi kuin ehkä tuolloin osasimme aavistaa.

Pari sanaa siitä, miksi laajensimme toimintaamme myös merensuojeluun.

Ajatus Itämeren suojeluhankkeista iti mielessäni jo kauan ennen niiden käynnistämistä. Sukellusharrastukseni kautta olin huolestuneena havainnoinut meren tilan huononemista jo pitkään. Vuoden 1997 karmaiseva leväkesä oli käännekohta. Olin poikani kanssa veneilemässä ja jouduimme toteamaan, että kyseessä ei ollut paikallinen ilmiö. Koko itäinen Suomenlahti oli paksun levämaton peitossa.

Ensimmäinen reaktio oli turhautuminen. Mietin, eikö tälle todellakaan voi tehdä mitään.

Kiinnostuksen heräämisestä oli vielä pitkä matka toimintaan. Ensin piti hankkia ymmärrystä. Aika oli kypsä vuonna 2004, jolloin päätimme käynnistää merensuojeluhankkeet omalla reseptillämme: konkretia, kustannustehokkuus ja mahdollisimman suuri vaikuttavuus. Tulokset on pystyttävä mittaamaan ja raportoimaan. Vertasimme itseämme hengenpelastajiin, palokuntaan tai ensiapulääkäriin. Menimme sinne missä hätä oli suurin. Saman reseptin mukaan toimimme edelleen.

Minun silmissäni säätiön 25 ensimmäistä vuotta piirtävät yhtenäisen loogisen kaaren. Kulttuurin vaalimisen ja meren pelastuksen välinen viiva on veteen piirretty.

Pelastajan roolin lisäksi meillä on myös tärkeä – mielestäni elintärkeä – tehtävä ja arvo tiedon ja kulttuurin jäsentäjänä ja luotettavana välittäjänä. Laadusta tinkimättä.

Lopulta asia on hyvin yksinkertainen.

Kun ihmiset tuntevat meren ja sen historian, heidän perspektiivinsä ja horisonttinsa laajenee. On helpompi ymmärtää, miksi meidän pitää suojella ainutlaatuista mertamme.

Kysymys on siitä, millaisen meren me jätämme lapsillemme ja heidän lapsilleen.

Meidän tulee huolehtia siitä, että jälkeemme jää ekologisesti elinvoimainen meri. Meri, jossa voimme uida, josta saamme virkistystä, jossa kalastajat ja muut voivat harjoittaa rannikon luontaisia elinkeinoja ja jossa luontoarvot on säilytetty.

Uskon, että purjehtijaisäni iloitsisi siitä jäljestä, mitä tähän asti olemme saaneet aikaiseksi.

Säätiö on ollut minulle syvästi henkilökohtainen tehtävä ja matka. Paljon olen sille antanut, mutta vielä enemmän olen siltä saanut. Alun perin henkilökohtaisesta haaveesta ja intohimosta on tullut monen yhteinen, rakas tehtävä.

Säätiömme tuloksia ei olisi saatu aikaan ilman satoja yhteistyökumppaneita niin Suomessa kuin rajojemme ulkopuolellakin. Hienoja merenpelastusprojekteja, tuhansia merestä pysyvästi poistettuja fosforitonneja. Esteettisiä elämyksiä, ajatustenvaihtoa, valistusta ja jatkuvaa oppimista. Suuri joukko merellisiä tietokirjoja, joita on palkittu niin kotimaassa kuin ulkomaillakin.

Olen onnekas, sillä John Nurmisen Säätiön hallitukseen on aina löytynyt lisäkseni minua viisaampia ihmisiä – ja säätiön työntekijät on tietysti syytä mainita. 25 vuotta sitten meillä oli pieni innokkaiden harrastajien ”nyrkkipaja”, tänään meillä on 15 timanttista ammattilaista, jotka venyvät hienoihin suorituksiin kerta toisensa jälkeen. Asiamiehet – ja naiset! –  ovat aina vieneet säätiötä rohkeasti eteenpäin.

Ja koko suuri joukko yrityksiä ja yksityishenkilöitä. Olemme aina saaneet pyyteetöntä ulkopuolista tukea. Rahallisen tuen lisäksi säätiö on näiden vuosien aikana saanut runsaasti arvoltaan merkittävää työpanos- ja asiantuntija-apua.

Olen ollut 25 vuotta aitiopaikalla todistamassa sitä, kuinka paljon meillä Suomessa riittää hyvää tahtoa ja yhteistyötä. Ilman teitä, yhteistyökumppanimme ja tukijamme, emme olisi tässä tänään.

Lämmin kiitokseni teille kaikille, jotka tulitte tänään paikalle juhlistamaan säätiön ensimmäistä neljännesvuosisataa.

Nostakaamme nyt malja 25-vuotiaalle säätiölle!