08.06.2018

John Nurmisen Säätiö antaa äänen Itämeri-heimolle: uudessa podcast-sarjassa kuullaan meren tarinoita

John Nurmisen Säätiö astuu ääniaalloille ja alkaa julkaista Minun Itämereni -nimistä podcast-sarjaa. Säätiön podcast antaa äänen ihmisille, joille Itämeri on ammatti, elämäntapa tai intohimo. Sarjassa tavataan muun muassa meribiologi, kalastaja, merihistorian tutkija, taiteilija, luotsi ja purjehduskoulun omistaja. Vieraita yhdistää rakkaus Itämereen, mutta jokaisella heistä on oma meren äärelle johtava polkunsa. Minun Itämereni -podcastissa vieraat kertovat tärkeimmät Itämereen liittyvät tarinansa.

Tänään julkaistun ensimmäisen jakson vieraana on Suomen ympäristökeskuksen erikoistutkija Seppo Knuuttila, joka on seurannut Itämeren tilaa jo vuosikausia, niin ammattinsa puitteissa kuin yksityiselämässäänkin. Knuuttila oli jo pikkupoikana utelias luonnon tarkkailija. Pojasta kasvoi intohimoinen Itämeren suojelija ja palkittu merentutkija, joka osaa selittää meren ja ekosysteemin syy- ja seuraussuhteita niin että maallikkokin pysyy kärryillä. Vuosikymmenten aikana Knuuttila on kohdannut meren kauneuden ja arvaamattomuuden sen kaikissa olomuodoissa. Kertomukset vaaran hetkistä saavat kuulijan haukkomaan henkeään.

Podcastin juontajana toimii säätiön asiamies Annamari Arrakoski-Engardt: ”Podcast on meille uusi kanava ja kokeilu, josta olen valtavan innoissani. Haluamme tarjota kuulijoillemme elämyksiä ja tarinoita meren äärellä. Podcastissa kuulija pääsee osaksi keskustelua ja ajatustenvaihtoa, jossa vieraallani on aikaa ja rauhaa kertoa omasta Itämeri-suhteestaan.”

Kuuntele ensimmäinen Minun Itämereni -podcast täältä.

Kuuntele/tilaa Minun Itämereni -podcast:

Vuonna 1992 perustetun John Nurmisen säätiön tavoite on pelastaa Itämeri ja sen perintö tuleville sukupolville. Säätiö kustantaa ja julkaisee tietokirjoja ja tuo merellistä tietoa tarjolle kaikille ilmaisen Loki-verkkopalvelun avulla. Säätiön Puhdas Itämeri -hankkeiden tavoitteena on Itämeren tilan parantaminen sellaisin konkreettisin toimin, joilla vähennetään mereen kohdistuvaa kuormitusta ja ympäristöriskejä. Puhdas Itämeri -hankkeet rahoitetaan yksityisin lahjoitusvaroin ja julkisella rahoituksella.

Aiheeseen liittyvää

Olet nyt varjossa ""Staging"". Poistu