Itämeri-teemat kuntavaaleissa 2021

Itämeren tila ei ole kaupunkien ja teollisuuden jätevesikuorman merkittävistä leikkauksista huolimatta edelleenkään hyvä useilla merialueillamme. Miten kuntapoliitikko voi vaikuttaa Itämeren ja vesistöjen tilaan? Mitä äänestäjä voi vaatia ehdokkaaltaan? Listasimme muutamia tärkeimpiä vaaliteemoja Itämeren ja sisävesien kannalta.

Kuntavaaliehdokkaan vinkkilista:

1. Huolehdi, että kunnalliset jätevedet puhdistetaan tehokkaasti. Se on vesiemme paras apu.

Kunnallisten jätevesien tehokas puhdistus on avainkysymys Itämeren ja sisävesien kannalta. Onneksi suomalaiset kunnat ovat tehneet asiassa vastuullista työtä jo pitkään. Ravinteista etenkin fosforia on poistettu tehokkaasti jo kymmeniä vuosia, ja viime aikoina myös kunnallisten jätevesien typenpoistoa on tehostettu kaikkialla Suomessa. Se onkin tärkeää, koska suurimmassa osassa Itämerta molemmat ravinteet aiheuttavat rehevöitymistä. Myös sisämaan vesistöihin laskettu typpi päätyy osin Itämereen.

2. Lisää lähellä tuotettua kala- ja kasvisruokaa kuntakeittiöiden ruokalistoille.

Yksittäisen ihmisen Itämerelle aiheuttamasta ravinnejalanjäljestä suurin osuus, melkein 60 %, johtuu ruokavaliovalinnoista. Kasvisten ja kestävästi pyydetyn kotimaisen lähikalan lisääminen lautasille on helpoin tapa auttaa Itämerta ja ilmastoa. Jos esimerkiksi helsinkiläisen lautasella korvataan vain 50 % lihasta kestävästi pyydetyllä kalalla, vähenee hänen ravinnejalanjälkensä 75 %. Uusittu hankintalaki mahdollistaa ekologisen lähiruoan suosimisen kunnallisissa ruokahankinnoissa, joten toimeen on helppo tarttua.

3. Huolehdi, että kunnan tuottamat ravinteet päätyvät kestävästi kiertoon.

Kuntalaisten, kunnan alueella toimivien yritysten sekä kunnallisten palvelutoimintojen, kuten päiväkotien ja vanhainkotien, tuottamat ravinteet päätyvät jätevesien mukana puhdistamoiden jätevesilietteeseen sekä jätteiden mukana kunnan jätehuoltoon. On tärkeää kierrättää nämä ravinnepitoiset jakeet jatkokäyttöön fiksusti niin, etteivät ne päädy kuormittamaan vesistöjä ja Itämerta. Puhdistamoiden jätevesilietteestä ja biojätteestä voidaan tuottaa biokaasuttamalla ilmastoystävällistä energiaa. Ravinteet eivät kuitenkaan häviä biokaasutuksessa, ja siksi on tärkeää suunnitella huolellisesti, miten ja missä ravinteet biokaasutuksen jälkeen hyödynnetään.

4. Kaavoita ja rakennuta kestävästi rannoilla. Se turvaa monimuotoisuuden ja virkistyskäytön.

Kun suunnitellaan kunnallisia rakennusprojekteja ranta-alueille, on tärkeää muistaa rannikon arvokas luonto ja ranta-alueiden virkistyskäyttö. Vaikka ranta-alueet ovat tonttimaana arvokkaita, tiiviin rakentamisen ulkopuolella on hyvä säilyttää myös alueita, joissa rannikkoluonto saa säilyä ja kuntalaiset virkistyä.

5. Ehkäise ilmastonmuutosta. Se on tärkeää myös vesistöjen ja Itämeren kannalta.

Ilmastonmuutos pahentaa merkittävästi Itämeren ja sisävesien rehevöitymistä sekä luontokatoa muun muassa maalta tulevien valumien sekä pohjien hapettomuuden lisääntymisen vuoksi. Siksi kuntien tekemä ilmastotyö on merkittävää myös vesistöjen kannalta. Avainkysymyksiä ilmastonmuutoksen torjunnassa ovat muun muassa vähähiilinen energiantuotanto, rakentamisen, asumisen ja kunnan kiinteistöjen energiatehokkuus sekä kestävät liikenneratkaisut.

6. Vaikuta puolueesi kautta myös valtakunnallisesti ja EU-tasolla merkittäviin Itämeri- ja vesistökysymyksiin.

Suurin ravinnevalumien lähde Itämereen ja sisävesiin on maatalous. Nopein apu valumien vähentämiseen on peltojen käsittely maanparannusaineilla: kipsillä ja sisävesillä rakennekalkilla tai kuitulietteellä. Samaan aikaa on käynnistettävät toimet valumien syyn, eläintuotannon keskittymisen aiheuttamien peltojen korkeiden ravinnepitoisuuksien purkamiseksi. Siksi maanparannusaineet ja lantafosforin siirtotuki on saatava uudella EU-ohjelmakaudella mukaan Suomen maaseutuohjelmaan. Lisäksi Suomen vesiensuojelun tehostamisohjelman rahoitusta on suunnattava nykyistä enemmän peltojen kipsikäsittelyyn.

7. Panosta luonnon ja kulttuurin monimuotoisuuteen. Kulttuuri rakentaa kestävyyttä.

Ympäristön ja kulttuurin merkitys sekä yksilöille että koko yhteiskunnalle korostuu kriisien aikana. Kuten tutkimukset ovat osoittaneet, ihmisen hyvinvointiin tarvitaan elinvoimaista luontoa ja kulttuuria. Näin ollen myös kulttuuriin tulee panostaa vesistöjen suojelun rinnalla. Säästäminen tällä alueella kasvattaisi kuntien sosiaali- ja terveyskuluja huomattavasti. Taiteen ja kulttuurin keinoin on mahdollista luoda ylisukupolvisia kokemuksia, jotka rakentavat kestävää yhteiskuntaa.

Itämeri-teemainen kuntavaalipaneeli

John Nurmisen Säätiö järjesti Itämeri-aiheisen kuntavaalitilaisuuden 18.3. Tilaisuudessa kuultiin alan asiantuntijoita ja kuntavaaliehdokkaita. Puheenvuoroissa käsiteltiin tärkeimpiä vaaliteemoja Itämeren ja sisävesien kannalta. Paneelin lopuksi selvisi, mitä konkreettisia toimia kuntavaaliehdokkaat sekä puolueet aikovat ajaa Itämeren ja muiden vesistöjen hyväksi. Katso tilaisuuden tallenne alta.

Olet nyt varjossa ""Staging"". Poistu