02.02.2015

Mitä voisimme tehdä Itämeren suojelemiseksi vuonna 2015?

Puhdas Itämeri -uutiskirjeen tilaajat ja Facebook-tykkääjät antoivat uuden vuoden lupauksia Itämeren puolesta. Tässä on niistä kooste, joka perustuu Think Ifin toteuttaman kyselyn tuloksiin. Lupausten ei tarvitse olla aina suuria; tärkeintä on, että hyvä sanoma kulkee eteenpäin – tai että lupaaja sitoutuu tekemään ihan pieniäkin käytännön ympäristötekoja:
”Vähennän omalta osaltani jäteveden kemikaalikuormaa (lääkkeet, puhdistus- ja pesuaineet yms.), jotta Itämereen päätyvät valumavedet ovat jatkossa puhtaampia.”
”Lupaan ostaa ruokapöytääni vain sellaista Itämerestä nostettua kalaa, jonka kalastus on aidosti kestävällä pohjalla.”
”Vähennän kertakäyttötuotteiden käyttöä entisestään.”

Osa liittää Itämeren suojelun harrastukseensa:
”Vältän liikkumista lintujen pesimäalueilla keväisin ja alkukesästä.”
”Jatkan merikotkatyötä omalla alueellani ja pidän silmällä alueen eläimistöä.”
”Kerään jatkossakin roskia Itämeren pohjasta, kun olen siellä sukeltamassa.”
”Veneilijänä pidän huolen omasta ja vähän muidenkin puhtaasta meiningistä merellä ja saaristossa. Diskuteeraan myös ruotsalaisten kanssa asiasta.”

Osallistujat tutustuivat muiden antamiin lupauksiin. Samalla he myös kertoivat, olivatko jo toteuttaneet sen itse tai aikovatko antaa itse saman lupauksen.

Jo toteutuneita lupauksia

Yleisimmin osallistujat olivat huolehtineet siitä, etteivät heitä Itämereen sellaista, mikä ei kuulu sinne.  Muovi ja kemikaali viedään oikeaan paikkaan, ja pesuaineet on vaihdettu ympäristöystävällisiin. Lintujen pesimäalueilla ei liikuta pesimäaikaan, ja lapsia opetetaan kunnioittamaan merta.

Lupauksia, jotka aiotaan toteuttaa

Aika moni aikoo äänestää ehdokasta tai puoluetta, joka sitoutuu edistämään Itämeren hyvinvointia. Myös Itämereen liittyvää yhteiskunnallista keskustelua seurataan. Samalla pyritään itse vaikuttamaan asioihin osallistumalla keskusteluun. Melko moni aikoo tutustua Puhdas Itämeri –sivustoon ja muihin Itämeri-aiheisiin verkkosivustoihin oppiakseen ymmärtämään paremmin meren suojelua. Jotkut lupasivat tukea John Nurmisen Säätiön toimintaa. Oma tietämys halutaan myös siirtää lapsille: ”Esimerkin voima on mahtava.”

Katso täältä osallistujien lupaukset Itämeren suojelemiseksi ja niihin annetut kommentit:

Halukkaat saivat myös osallistua arvontaan, jossa palkintona oli kaksi venemessujen sisäänpääsylippua sekä Mikko Huhtamiehen kirjoittama Pohjolan Atlantis – Uskomattomia ideoita Itämerellä. Voittajat arvottiin tänään maanantaiaamuna asiamiehen toimiessa onnettarena,  ja heihin on otettu yhteyttä.

Lue täältä (Pohjolan Atlantiksen kirja-arvostelu Helsingin Sanomissa 28.2.2014. http://www.hs.fi/tiede/a1422333083178

Janne Jokinen, Think If Laboratories

 

 

 

Aiheeseen liittyvää

Olet nyt varjossa ""Staging"". Poistu