John Nurmisen Säätiön Muistojen meri -näyttely vie matkalle suomalaisten Itämeri-muistoihin. Valokuvaseinästä ja videoteoksesta koostuva näyttely on lainattavissa maksutta yritysten, museoiden ja muiden organisaatioiden käyttöön.

Haluamme tuoda Itämeren kulttuurin ja yhteisen perinnön näkyväksi innovatiivisella tavalla. Näyttelyn tavoitteena on kuvata, millainen on yhteinen Itämeremme. Installaatioon valittiin noin 50 merimuistoa monenkirjavien tarinoiden joukosta. Muistojen kirjo tuo esiin, miten Itämeri voi näyttäytyä synkeänä ja pelottavana, mutta toisaalta myös valoisana ja rakkaana.

Suhde meriluontoon muotoutuu usein jo lapsuudessa ja nämä kokemukset kantavat pitkälle aikuisuuteen. Näyttelyn tarinat tuovat esiin sekä lapsena että aikuisena rakentunutta merisuhdetta. Meri on moniääninen ja monimuotoinen. Yhtä rikas on se muistojen perintö, joka mereen liittyy. Muistojen meri -näyttely esittelee jo kerättyä muistitietoa ja kutsuu pohtimaan omaa suhdetta yhteiseen mereemme.

Lainaa näyttely

Näyttelyn liikuteltavaa versiota on mahdollista lainata. Installaatio koostuu koottavasta valokuvaseinästä sekä sen sisään upotettavasta näytöstä, jossa pyörivässä videoteoksessa näyttelijöiden tulkitsemat muistot heräävät videopätkien ja animaatioiden avulla uudelleen eloon.

Näyttelyseinäkkeen leveys on 3 metriä, korkeus 2,5 metriä ja syvyys 40 senttimetriä. Installaatio on kaksikielinen: tarinoita esitetään sekä suomeksi että ruotsiksi ja videossa on tekstitykset. Näyttely on lainattavissa ilmaiseksi. Lainaajatahon on huolehdittava mahdollisista pystytyskustannuksista ja muista vastaavista kuluista.

Lainausta voi tiedustella Anni Kujalalta joko puhelimitse +358 (0)50 467 6740 tai sähköpostitse anni.kujala (at) jnfoundation.fi.

Näyttely toteutettiin osana Muistojen meri -hanketta

John Nurmisen Säätiön vuonna 2020 toteuttaman Muistojen meri -hankkeen tavoitteena oli tarkastella ihmisten mielikuvia merestä sekä aktivoida suomalaiset miettimään suhdettaan Itämereen. Meren tarinoiden ja historian tunnetuksi tekeminen on mielestämme tärkeää, sillä samalla opimme ymmärtämään, miksi ainutlaatuista Itämertamme pitää myös suojella.

Saimme suomalaisilta yli 200 muistoa, joista koostimme installaation, joka julkaistiin Kauppakeskus Citycenterissä Itämeripäivänä 27.8.2020. Tämän lisäksi näyttely oli esillä marraskuun 2020 keskuskirjasto Oodissa.

Merimuistoja kerättiin yhteistyössä Åbo Akademin, museoiden sekä monien muiden toimijoiden kanssa. Kaikki erillisen luvan antaneiden muistot toimitettiin myös Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistoon, jossa ne ovat tutkijoiden käytettävissä. Tavoitteenamme on jättää pysyvä jälki kansakunnan muistiin ja kartuttaa kansallista kulttuuriperintöämme!

Tutustu muistoista koottuun videoon

Olet nyt varjossa ""Staging"". Poistu