12.09.2017

Porvoon vesi panostaa uusiin keinoihin ympäristönsuojelussa

Porvoon vesi aikoo toteuttaa investointeja kaupungin omalla jätevedenpuhdistamolla. Lisäksi se haastaa vesilaitokset neutraloimaan oman ravinnejalanjälkensä.

Miljoonainvestointi kiekkosuodatukseen otetaan käyttöön ensi vuonna

Porvoon kaupungin Hermanninsaaren jätevedenpuhdistamo poistaa tällä hetkellä huomattavan osan 44 000 asiakkaansa jätevesien sisältämästä fosforista ja typestä: puhdistustulos on fosforin osalta 97% ja typen osalta 78%.

Hermanninsaaren jätevedenpuhdistamolla otetaan käyttöön kiekkosuodatus tehostamaan kiintoaineen ja fosforin poistoa. Suodatusyksikön rakentaminen alkaa tänä syksynä. Investoinnin kustannus on 2 miljoonaa euroa ja sen myötä vähennetään jätevedenpuhdistamon vuotuista fosforikuormitusta noin 200 kg.

Vaikka investointi on merkittävä, sillä ei näkyvästi voida vaikuttaa Porvoon edustan merialueen tilaan. Merialueen ravinnekuormituksesta 2-3 % tulee Porvoon Hermanninsaaren puhdistamolta ja saman verran Kilpilahden teollisuudesta. Loppu tulee muista lähteistä, pääosin maatalouden päästöistä Porvoonjokeen ja Mustijokeen.

Porvoon veden toimitusjohtaja Risto Saarinen toteaa: ”Kustannustehokkuuden ja vaikuttavuuden vuoksi katseet pitää nyt kohdistaa muihin toimenpiteisiin kuin investointeihin jäteveden puhdistuksessa. Porvoon vesi voisi olla tulevaisuudessa kiinnostunut tukemaan esimerkiksi maatalouden fosforikuormituksen vähentämistä peltojen kipsikäsittelyllä, jolloin saataisiin aikaan merkittävä vaikutus paikallisen vesistön tilaan kohtuullisella kustannuksella.”

Kipsikäsittely on lupaava vesiensuojelutoimenpide, jota pilotoidaan parhaillaan Varsinais-Suomessa Helsingin yliopiston johtamassa hankkeessa. Aiempien tulosten mukaan kipsi voi vähentää pelloilta tulevan fosforikuormituksen noin puoleen, muttei edellytä muutoksia viljelykäytännöissä, vähennä viljelyalaa tai heikennä satoja. Selvitykset toimen soveltuvuudesta vesiensuojeluun esimerkiksi Porvoonjoen kaltaisilla alueilla valmistuvat vuoden 2017 loppuun mennessä.

Porvoosta ravinneneutraali kaupunki

Tänä vuonna Porvoon vesi on päättänyt neutraloida Itämereen päätyvät fosforipäästönsä tukemalla Valko-Venäjän jätevedenpuhdistamolla tapahtuvaa fosforinpoistoa runsaalla 1200 eurolla. Ideana on käyttää rahasumma toimiin heikompitehoisella puhdistamolla, koska siellä summalla saadaan aikaan suurempi vaikutus Itämeren tilaan kuin Porvoossa.

”Olemme iloisia siitä, että Porvoo lähti mukaan NutriTrade-hankkeeseen neutraloimaan fosforijalanjälkeään. Vajaassa vuodessa on mukaan saatu jo kolme vesilaitosta ja lisää on tulossa. Toivomme, että Risto Saarisen valtakunnallinen haaste innoittaa jälleen uusia kaupunkeja mukaan”, sanoo John Nurmisen Säätiössä NutriTrade-hankkeesta vastaava projektipäällikkö Anna Saarentaus.

Aiemmin mukaan hankkeeseen ovat lähteneet Helsinki ja Kotka, jotka samalla ovat maailman ensimmäiset fosforineutraalit kaupungit. Kotka lähti mukaan NutriTrade-hankkeeseen heinäkuussa. Ensimmäisenä kompensointia pilotoi Helsinki vuoden 2016 lopussa.

NutriTrade-hankkeessa luotava Nutribute-joukkorahoitusalusta toimii Itämeren ja koko Euroopan alueen ensimmäisenä vapaaehtoisena ravinnepäästökauppajärjestelmänä. Sen avulla kaupungit, yritykset ja kansalaiset voivat neutraloida ravinnepäästöjään.

”Rakenteilla olevan Nutribute-joukkorahoitusalustan kautta kansalaiset ja organisaatiot voivat tutustua heitä kiinnostaviin Itämeren suojeluhankkeisiin ja tukea mieleisiään Itämeren suojelukeinoja”, toteaa NutriTrade-hankkeen projektipäällikkö Anna Saarentaus.

Ympäristönsuojelutoimien kohdistaminen sinne, missä yhdellä eurolla saadaan eniten aikaan

Eri toimien kustannustehokkuutta voi tarkastella myös laskemalla poistetun fosforikilon hinnan. Porvoon jätevedenpuhdistamolle tehdyllä investoinnilla poistetun fosforikilon hinta on noin 300 euroa, kun taas Valko-Venäjän Vitebskiin tehdyllä investoinnilla saa fosforikilon poistettua 1,4 eurolla. Maatalouden toimenpiteistä peltojen kipsitys on myös suhteellisen kustannustehokas ja nopea toimenpide; siinä poistetun fosforin kilohinta on 66 euroa.

Lisätietoja:

Porvoon vesi
Toimitusjohtaja Risto Saarinen, p. 040 4899 885
etunimi.sukunimi@porvoo.fi

John Nurmisen Säätiö
Puhdas Itämeri -hankkeiden johtaja Marjukka Porvari, p. 041 5491535
Projektipäällikkö Anna Saarentaus, NutriTrade-hanke, p. 040 7190208
etunimi.sukunimi@jnfoundation.fi

Taustatietoa:

Porvoon vesi, www.porvoonvesi.fi
Porvoon vesi on kaupungin omistama liikelaitos, joka toimittaa asiakkailleen talousvettä sekä johtaa ja puhdistaa jätevedet. Toiminta alkoi vuonna 1913. Asiakkaita on noin 44 000.

 

John Nurmisen Säätiö, www.johnnurmisensaatio.fi
Vuonna 1992 perustetun John Nurmisen Säätiön missiona on pelastaa Itämeri tuleville sukupolville. Säätiön Puhdas Itämeri -hankkeissa parannetaan Itämeren tilaa konkreettisilla toimilla, jotka vähentävät mereen kohdistuvaa kuormitusta ja ympäristöriskejä. Puhdas Itämeri -hankkeet rahoitetaan yksityisin lahjoitusvaroin ja julkisella rahoituksella. NutriTrade -hankkeessa (NutriTrade – Piloting a Nutrient Trading Scheme in the Central Baltic) luodaan mekanismi Itämeren alueen vapaaehtoiselle ravinnevähennystoimien tarjoamiselle ja rahoittamiselle. NutriTrade on EU:n Itämeri­strategian lippulaivahanke ja hankkeen suurin rahoittaja on EU Interreg Central Baltic -ohjelma. www.nutritradebaltic.eu

 

Aiheeseen liittyvää

Olet nyt varjossa ""Staging"". Poistu