23.05.2017

Pulahduksen puolesta: Allas Sea Pool ja John Nurmisen Säätiö Itämeri-yhteistyöhön

Suurelle yleisölle ovensa 12.5. avannut merikylpylä Allas Sea Pool juhlistaa tänä viikonloppuna Altaan avautumista kutsuvierastilaisuuden muodossa sekä avaa Allas konsertit. Katajanokalla sijaitsevaan merikylpylään aukeaa myöhemmin myös Itämerikeskus. Keskukseen tiivistyvät Allas Sea Poolin kolme keskeisintä teemaa: meren äärellä eläminen, vastuullinen oleminen ja kaupunkikulttuuriin heittäytyminen. Meren äärellä sijaitseva Itämerikeskus tarjoaa suurelle yleisölle, uimareille, matkailijoille, perheille ja muille kaupunkilaisille ikkunan Itämerelle. Samalla se viestii vastuullisesta merenrantaelämästä.

Allas Sea Pool ja John Nurmisen Säätiö ovat solmineet kolmevuotisen sopimuksen Itämeri-sisältöyhteistyöstä Itämerikeskuksessa. Sopimuksen mukaan John Nurmisen Säätiö tuottaa keskukseen ohjelmallista ja audiovisuaalista sisältöä, muun muassa alakouluikäisille suunnatun Itämeri-pelin. Itämerikeskuksen tärkeänä kohdeyleisönä ovat lapset, koululaiset ja perheet, mutta sopimuksen puitteissa Allas Sea Poolilla järjestetään myös esimerkiksi sidosryhmätapaamisia ja asiantuntijaluentoja.

Hienon historian innoittamana kohti parempaa tulevaisuutta

Sekä Allas Sea Poolin, että John Nurmisen Säätiön toiminnan ydin keskittyy merikulttuurin moninaisuuden ja vastuullisen, Itämerta suojelevan, elämäntavan vaalimiseen.

”Allas Sea Pool haluaa tarjota tänään ja myös tulevaisuudessa hyviä päiviä meren äärellä helsinkiläisille ja matkailijoille. Kylpyläkulttuuriin on aina kuulunut puhtaasta vedestä nautiskelu ja meren äärellä rauhoittuminen, joten näemme että vastuullisuus ja merien suojeleminen kuuluu kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Haluamme kertoa rantojemme historiasta, tämän päivän rantaelämän mahdollisuuksista ja siitä, miten valinnoillamme edistämme Itämeren säilymistä tulevillekin sukupolville”, kertoo Altaan ohjelmajohtaja Esa Kandelberg.

John Nurmisen Säätiö on toiminut Itämeren suojelemiseksi yli 10 vuotta. Säätiö on tässä ajassa käynnistänyt 25 Puhdas Itämeri -hanketta, josta 17 on saatu valmiiksi. Hankkeissa ja muissa Itämeren yhteistyöprojekteissa on vähennetty Suomenlahtea rehevöittävää vuotuista fosforikuormitusta noin 75 % prosentilla.

”Odotamme yhteistyötä ja valmistuvaa Itämerikeskusta suurella innolla, sillä vihdoin Itämeren suojelu pääsee paraatipaikalle Helsingin ja Itämeren syliin. Altaalla tiivistyvät Helsingin hieno merellinen historia ja nykyaika. Itämeri, sen historia ja tulevaisuus ovat myös oman merikulttuuriin keskittyvän toimintamme ytimessä ja siksi on innostavaa olla mukana luomassa keskuksen sisältöä. Ihmisillä on suuri halu vaikuttaa ja olla mukana suojelemassa Itämerta. Parhaimmillaan Itämerikeskus ilahduttaa ja antaa ajattelemisen aihetta sekä vastauksia kysymykseen, miten me yksittäiset ihmiset voimme vaikuttaa Itämeren tilaan”, toteaa John Nurmisen Säätiön asiamies Annamari Arrakoski-Engardt.

 

Allas Sea Pool -merikylpylä tarjoaa uusia tapoja nauttia Itämerestä kaupungin keskeisimmällä paikalla. Allas on auki ympäri vuoden ja tarjoaa elämyksiä ja virkistäytymismahdollisuuksia niin kaupunkilaisille kuin matkailijoille. Allas Sea Pool on kaupunkikeidas, jossa on mittava Allas-alue ja upeat saunat. Altaalle mahtuu kerralla 3 500 henkilöä, joka mahdollistaa jopa 10 000 kävijää päivässä. Uuden päärakennuksen myötä Allas on uusi näköalapaikka ja puutarhamainen keidas eteläisimpään merenrantaamme. Se on maa- ja merialueineen lähes hehtaarin kokoinen pala kaupungin keskustaa. Allas haluaa tarjota helsinkiläisille nykyaikaisen hyvän elämän keitaan kaupungin sydämestä.
www.allasseapool.fi

Vuonna 1992 perustetun John Nurmisen Säätiön missio on pelastaa Itämeri ja sen perintö tuleville sukupolville. Puhdas Itämeri -hankkeiden tavoitteena on Itämeren tilan parantaminen sellaisin konkreettisin toimin, jotka vähentävät mereen kohdistuvaa kuormitusta ja ympäristöriskejä. Puhdas Itämeri -hankkeet rahoitetaan yksityisin lahjoitusvaroin ja julkisella rahoituksella. Säätiön julkaisu- ja näyttelytoiminta keskittyy merenkulun, löytöretkeilyn ja kartografian historiaan ja tunnetuksi tekemiseen. Toiminnan tukena ovat laajat meritaide-, meriantiikki- ja antiikkikarttakokoelmat. Säätiö julkaisee aihetta käsitteleviä tietokirjoja sekä ylläpitää kaikille ilmaista Loki-verkkopalvelua.
www.puhdasitameri.fi
www.johnnurmisensaatio.fi

Lisätietoja:

Esa Kandelberg
Program Manager / Ohjelmapäällikkö
Allas Sea Pool
+358 400 481 431
etunimi.sukunimi@allasseapool.fi
www.allasseapool.fi

Annamari Arrakoski-Engardt
Asiamies
John Nurmisen Säätiö
Puh. 0400 477 878
etunimi.sukunimi@jnfoundation.fi
www.johnnurmisensaatio.fi

Aiheeseen liittyvää

Olet nyt varjossa ""Staging"". Poistu