05.09.2019

Puolaan rakenteilla hätäpumppaus

Puolan Varsovassa tapahtui viime viikon tiistaina Itämeren hyvinvoinnin kannalta ikävä onnettomuus, kun Varsovan suurimmalle puhdistamolle Czajkalle jätevettä pumppaavat kokoomaviemärilinjat rikkoontuivat. Onnettomuuden vuoksi 50-60% puhdistamolle tulevasta jätevedestä joudutaan tällä hetkellä pumppaamaan suoraan Itämereen virtaavaan Veiksel-jokeen.

”Putkirikon vuoksi Veikseliin päätyy nyt päivässä noin 800 kiloa fosforia. Kuukaudessa tämän kaltainen päästö vastaisi koko Helsingin Viikinmäen puhdistamon vuosikuormitusta ”, kertoo John Nurmisen Säätiön Puhdas Itämeri -hankkeiden johtaja Marjukka Porvari.

John Nurmisen Säätiö sai Varsovan kaupungin edustajilta tänään tiedon, jonka mukaan viemärilinjat ovat uusia, 2012 valmistuneita. Putkien välisissä liitännöissä on mitä todennäköisimmin ollut rakennusvika.

”Varsovan kollegat kertoivat, että kun toinen putkilinjoista rikkoutui 10 päivää sitten, vettä alettiin pumppaamaan toiseen linjaan ja todennäköisesti paineen vaikutuksesta putki hajosi samalla tavalla kuin ensimmäinenkin”, Porvari kertoo.

Hyvä uutinen on, että paikalle rakennetaan kuumeisesti hätäpumppausjärjestelmää, jonka avulla vedet saadaan taas pumpattua puhdistamolle. Kaupungin tavoitteena on, että hätäjärjestelmä olisi toiminnassa jo kolmen päivän päästä.

Veiksel-joen alla kulkevien putkilinjojen korjaus tulee kestämään kuukausia, koska ne kulkevat betonitunnelissa syvällä joen alla ja korjaaminen on haastavaa.

Rikkoutuneen putken osa.

Aiheeseen liittyvää

Olet nyt varjossa ""Staging"". Poistu