08.10.2020

Puustelli mukaan vaalimaan Itämeren hyvinvointia ja kulttuuria

Suomalainen Puustelli Group Oy on käynnistänyt Natural Steps -ohjelman, jonka myötä yritys kompensoi aiheuttamansa päästöt ja edistää vastuullista toimintaa. Itämeren ja sen perinnön suojelu on valikoitunut yhdeksi Puustellin keskeiseksi investointikohteeksi.

”Itämeri on meri, joka yhdistää meitä vahvasti muihin ympäröiviin maihin ja me haluamme tietenkin edistää sitä, että seuraavatkin sukupolvet saisivat nauttia Itämerestä. Itämeri on toiminnallemme olennainen, sillä sen aalloilla meille ja asiakkaillemme liikkuu tuotteita. Haluamme kantaa oman vastuumme kotimeremme hyvinvoinnista”, Tony Lönnqvist, Puustelli Group Oy:n projektipäällikkö kertoo.

Puustelli investoi John Nurmisen Säätiön toimintaan Itämeren ja sen perinnön pelastamiseksi.

Puhdas Itämeri -hankkeissa taistellaan Itämeren suurinta ja näkyvintä ympäristöongelmaa, rehevöitymistä vastaan. Käynnissä olevissa hankkeissa vähennetään Itämerta rehevöittäviä päästöjä leikkaamalla pistekuormitusta kunnallisilta jätevedenpuhdistamoilta ja teollisuudesta sekä vähentämällä maataloudesta tulevaa hajakuormitusta erilaisilla vesiensuojelumenetelmillä. Lisäksi säätiön hankkeissa poistetaan mereen jo päätynyttä ja sisäistä kuormitusta muun muassa hoitokalastuksella ja tutkitaan uusia keinoja sisäisen kuormituksen hillitsemiseksi.

John Nurmisen Säätiön tavoitteena on myös säilyttää meren tarinat tuleville sukupolville. Säätiö järjestää muun muassa Itämeri-aiheisia näyttelyitä sekä tapahtumia, joiden tarkoituksena on välittää tietoa Itämeren ekologisesta tilasta sekä tuoda esille kotimeremme suomia mahdollisuuksia sekä ainutlaatuista kulttuuria.

”Itämeri ja sen perintö pelastetaan yhteistyöllä. Olemme kiitollisia ja iloisia siitä, että Puustelli sisällytti Itämeren osaksi Natural Steps -ohjelmaa”, John Nurmisen Säätiön toimitusjohtaja Annamari Arrakoski-Engardt sanoo.

Lisätietoja:

Pirjo Leva
Johdon sihteeri, Puustelli Group Oy
+358 10 277 6218
pirjo.leva@puustelli.com

FT Annamari Arrakoski-Engardt
Toimitusjohtaja, John Nurmisen Säätiö
+358  400 477 878
annamari.arrakoski-engardt@jnfoundation.fi

Puustelli Group Oy on suomalainen, korkealaatuisten kodin kiintokalusteiden valmistaja sekä kokonaisvaltaisiin remontteihin erikoistunut täydenpalvelun tuottaja. Puustelli on ollut yhtäjaksoisesti Suomen ostetuin ja arvostetuin keittiömerkki jo vuodesta 1983 alkaen.

John Nurmisen Säätiö – Itämeren suojelua ja kulttuuritekoja
Vuonna 1992 perustetun John Nurmisen Säätiön tavoite on pelastaa Itämeri ja sen perintö tuleville sukupolville. Säätiö on kulttuuriteoistaan palkittu tiedon välittäjä ja merellisen sisällön tuottaja. Säätiön Puhdas Itämeri -hankkeissa parannetaan Itämeren tilaa konkreettisilla, mereen kohdistuvaa kuormitusta ja ympäristöriskejä vähentävillä toimilla. Työtä ohjaavat mitattavat tulokset ja vaikuttavuus.
www.johnnurmisensaatio.fi

Aiheeseen liittyvää

Olet nyt varjossa ""Staging"". Poistu