Ylen 30.4. julkaisema Suomen maatalouden vesiensuojelutoimenpiteisiin liittyvä haastatteluni on herättänyt keskustelua. Haastattelussa se tärkein jäi sanomatta: kun me säätiöllä puhumme Suomen maatalouden päästöistä, ei tarkoituksemme ole syyllistää viljelijöitä. Tarkastelemme asiaa kuten mitä tahansa muitakin vesiensuojelun toimia: mitä pitää tehdä, jotta vesistöihin kulkeutuvia ravinnepäästöjä saadaan leikattua. Etsimme ratkaisuja, jotta Itämeri ja lähivetemme voidaan pelastaa.
Säätiömme on tehnyt työtä Itämeren rehevöitymisen vähentämiseksi jo 15 vuotta, ja sinä aikana meren valuma-alueella on edistytty merkittävästi varsinkin pistekuormituksen leikkaamisessa. Se, että maataloudessa ei vastaavia parannuksia ole vielä saatu aikaan johtuu siitä, että pelloilta valuvia hajapäästöjä on paljon vaikeampaa hallita. Maatalouden osuus kuormituksesta Itämeren ja sisävesien kannalta hankalimman ravinteen fosforin osalta on Suomen merialueella yli 60% ja esimerkiksi Saaristomeren alueella 82%.
Etenkin lantafosforin alueellinen kertymä ylläpitää Suomessa peltojen korkeita fosforilukuja. Lantafosforin kertymä johtuu siitä, että Suomessa eläintuotanto on keskittynyt tietyille alueille – muun muassa läntiseen Suomeen ja Pohjanmaalle. Lantafosforin ylimäärä kasvien tarpeeseen nähden on Pohjanmaalla 58%, Etelä-Pohjanmaalla 30%, Satakunnassa 27% ja Varsinais-Suomessa 13%. Eläintuotantoalueiden peltomaiden korkeat fosforiluvut aiheuttavat ravinnevalumia ja huonontavat sitä kautta Itämeren ja myös sisävesistöjen tilaa.
Peltojen korkeat fosforipitoisuudet johtuvat aiempien vuosikymmenien ylilannoituksesta. Esimerkiksi Varsinais-Suomessa, huonokuntoisen Saaristomeren valuma-alueella, 40% pelloista on jo sellaisessa fosforiluokassa, että niille ei pitäisi fosforia lisätä lainkaan. Kaikesta Suomen lantafosforista arvioidaan ainakin 20% olevan väärässä paikassa. Kun samalla lannan prosessointiaste on Suomessa vain 6%, on selvää, ettei ongelmaa voida nykymallilla ratkaista.
Prosessoimatonta lantaa ei kannata kauas kuljetella. Ja kun ylimääräinen lanta ei häviä mihinkään, on selvää edellä mainittujen prosenttienkin valossa, että sitä menee peltoihin tällä hetkellä tietyillä alueilla selkeästi liikaa kasvien tarpeeseen nähden. Fosfori on siitä ikävä ravinne, että se kertyy maaperään, josta sen vapautuminen kestää 20-30 vuotta. Nyt tehtävät ratkaisut vaikuttavat siten pitkälle tulevaisuuteen.
Me suomalaiset arvostamme puhtaita vesiä, niin viljelijät kuin kaupunkilaisetkin. Me kaikki haluamme syödä suomalaista ruokaa ja saamme nauttia korkealuokkaisista kotimaisista maataloustuotteista. Kukaan meistä ei halua uudestaan viime kesän kaltaista leväkatastrofia sisävesille ja Itämerelle. Vesiensuojelutoimia on maataloudessa tehty jo kymmenien vuosien ajan, mutta pysyviä tuloksia ei saada, jos ei perusongelmaan, fosforin kertymiseen alueellisesti tietyille peltomaille, puututa. Uskoisin, että tilanne turhauttaa yhtä lailla kaikkia osapuolia.
Vika ei ole yksilöissä, vaan koko systeemiä on muutettava niin, että se kannustaa paremmin lannan prosessointiin ja kuljettamiseen pois ravinneylijäämäisiltä alueilta. Tekniikoita ja keinoja on jo olemassa, mutta jotta ne otetaan laajasti käyttöön, on luotava kannustimia, jotka ovat myös yksittäisen viljelijän ja tuottajan näkökulmasta oikeudenmukaisia.
Alueellisen ravinnetasapainon ja lantafosforin kertymisen ongelmaa pitää alkaa yhdessä määrätietoisesti ratkaisemaan. Hetki on oikea, koska uusi ympäristökorvausjärjestelmä on juuri piirustuspöydällä.
Tulevassa ympäristökorvausjärjestelmässä voitaisiin kannustaa ravinnealijäämäisten alueiden kasvinviljelijöitä ottamaan vastaan lantafosforia, ja näin kattaa prosessoinnista ja kuljetuksista syntyneitä kustannuksia. Myös lannoituksen ohjauksen selkeyttäminen ja muuttaminen niin, että se lähtee kasvien ravinnetarpeesta ja vesistöjen tilasta, on tarpeen.
On hienoa, että hallinnossa on suunnitteilla monia uusia keinoja lantaongelman ratkaisuun. Kyseessä on nimittäin Suomen merialueen ja sisävesien tulevaisuuden kohtalonkysymys.
Lisätietoa asiasta ja ehdotetuista ratkaisuista löytyy tuoreesta selvityksestä, joka toteutettiin hallituksen toimeksiantona.
Marjukka Porvari
Puhdas Itämeri -hankkeiden johtaja
John Nurmisen Säätiö
