Itämeriveteraanin viikon tähtihetki oli tässä: sain kuulla, että Kaliningradin kaupungin puhdistamo toimii vihdoinkin! Se ei enää ainoastaan läpijuoksuta 400 000 ihmisen jätevesiä, vaan nyt myös puhdistaa ne Itämeren suojelukomission suosittamalla tavalla. Yli 40 vuoden odotus on päättynyt, ja Itämeren suurin häpeäpilkku, josta jätevedet valuivat avo-ojaa pitkin suoraan mereen, on vihdoin saatu kuntoon.
Jos nyt mietitte, eikö tämä ole jo moneen kertaan uutisoitu ikivanha juttu ja onko Pasilan merenpelastajilla nyt jumittanut pahasti levy paikoilleen, olette tavallaan oikeassa. Kaliningradin puhdistamo on nimittäin julistettu juhlavasti avattavaksi jo ainakin kolmeen eri otteeseen ja sen on pitänyt valmistua ”aivan näinä hetkinä” jo viimeisen viiden vuoden ajan. Kun vaikkapa ilmoitus siitä, että ”Kaliningradin puhdistamo avataan elokuussa” on saatu, on seuraava aiheellinen kysymys koskenut sitä, minkähän vuoden elokuusta mahtaa oikein olla kyse.
Kaliningradin tapauksessa epäusko ehti jo vallata paatuneimmatkin optimistit kuten allekirjoittaneen. Rahasta jumittaminen ei ole ollut kiinni, koska sitä on ollut tyrkyllä Kaliningradin puhdistamolle todella monesta lähteestä – Venäjän federaation lisäksi muun muassa Ruotsin valtiolta ja Pohjoisen ympäristökumppanuuden rahastosta – jo parinkymmenen vuoden ajan. Onpa Kaliningradia ehditty jo vuosien saatossa kutsumaan ruotsalaisten Waterlooksikin, mikä kuvannee turhautumisen astetta naapurimaan rahoittajien puolella.
Koska Kaliningrad on ollut pitkään yksi Itämeren suurimmista jäljellä olevista pistekuormittajista, myös me säätiöläiset kävimme sopimassa yhteistyöstä Kaliningradin puhdistamon fosforinpoiston tehostamiseksi vuonna 2008. Silloin päätettiin yhdessä tuumin, että säätiö toteuttaa Kaliningradissa kemiallisen fosforinpoiston ”muutaman vuoden sisällä kun puhdistamo on rakennettu”.
Sitä muutamaa vuotta tässä sitten onkin odoteltu kuin kuuta nousevaa. Kaupungin johdon mukaan rakennustyöt etenivät hyvin, mutta kun ei yhteisen projektimme alkua kuulunut, kävimme paikan päällä tarkastamassa ”hyvän etenemisen” tilanteen tammikuussa 2012. Isäntämme, kaupungin mitä yhteistyöhenkisin johto, oli järjestänyt rakennusurakat tutulle yritykselle, jolla oli aiempaa kokemusta ainoastaan sillanrakentamisesta. Yritys nimeltään Sillanrakentaja Numero Kuusi oli sitten rakennellut puhdistamoa, ja kaikki ei ollutkaan (yllättäen!) mennyt ihan niin kuin Strömsössä.
Kun kävimme tutustumassa johdon tapaamisen jälkeen tilanteeseen puhdistamolla, reippaat sillanrakentajat kyllä esittelivät auliisti piirustuksiaan ja suunnitelmiaan. Kysyttäessä kemiallisesta fosforinpoistosta he eivät kuitenkaan osanneet varmasti sanoa, ovatko sellaista rakentamassa vai eivät. Jostain piirustuksen kulmasta se sitten kuitenkin löytyi. Puhdistamokäynnin jälkeen ystävälliset kaupungin edustajat ilmoittivat, että säätiömme apua ei nyt fosforinpoistoon tarvita, kun kerran sellainen etsintöjen jälkeen oli insinöörin paperista löytynyt. Sen sijaan he mielellään ottaisivat meidät rahoittamaan ja vastaamaan puhdistamon käyttöönottoprosessista, heillä kun on siinä pieniä ongelmia. Ehdotus ekakertalaisten pystyttämän puhdistamon käyttöönoton hoitamisesta kaikkine oikeudellisine vastuineen oli säätiön näkökulmasta sen verran veret seisauttava, että tyydyimme ystävällisesti kiittämään ja kumartamaan.
Tammikuun 2012 jälkeen olemme jatkaneet yhteistyötämme Kaliningradin alueella muiden kaupunkien kanssa ja odotelleet ilouutisia sillanrakentajilta. Avajaiskutsuja on vuosien varrella sadellut, ja kaksikko Putin ja Medvedev ovat muutamaan otteeseen jo vuosilukujakin valmistumiselle ilmoittaneet, mutta aina ne on jouduttu hiljaisesti hautaamaan. Tämä osoittanee sen, että edes Kremlistä käsin ei Kaliningradin sillanrakentajien aikaansaamaa soppaa ole pystytty selvittämään. Kuten vanha venäläinen sananlasku sanoo, ”haluttiin parasta, mutta kävi kuten aina”.
Viime keväänä sitten koitti se vuosi, jolloin puhdistamo asiaa seuranneiden yllätykseksi viimein avattiin. Ratkaisevaksi tekijäksi Itämeren suurimman päästölähteen tukkimisessa, johon Kremlkään ei ollut mahtikäskyillään pystynyt, osoittautuivat kuulemma jalkapallon MM-kisat, jotka innoittivat sillanrakentajat loppukiriin. Mutta vieläkään Iisakin kirkon rakentamisessa ei päästy maaliin asti: johtuen lietteen poistossa käytettävien linkojen ongelmista, puhdistamon kautta on tähän asti vain johdettu läpi jätevettä, ilman sen suurempaa puhdistusta.
Nyt Itämeren suojelun kauan odotettu ihme on viimein tapahtunut, ja Kaliningradin puhdistamolla puhdistetaan jätevesiä Itämeren suojelukomission suositusten mukaisesti. Itämeren happikatoinen pääallas kiittää, ja sitä kautta meidän oma merialueemme, johon myös pääaltaalta tulevat vedet työntävät ravinteita. Iisakin kirkko on lopulta valmis, ja Itämeri saanut parhaan joululahjansa.
Kirjoittaja Marjukka Porvari johtaa John Nurmisen Säätiön Puhdas Itämeri -hankkeita. Marjukka on ollut mukana säätiön Itämeren suojelutoiminnassa alusta eli vuodesta 2004 lähtien, jolloin säätiö aloitti ensimmäisen projektinsa Pietarin jätevedenpuhdistamolla.
Kuva Kaliningradin puhdistamolta: Marjukka Porvari.
