Itämeri on vuosisatojen ajan palvellut rannikkonsa asukkaita niin ruoka-aittana kuin tarjonnut virkistystä ja kulkuväylän maailmalle, ja on meille yhä monin tavoin tärkeä ja läheinen. Samalla, kun nautimme Itämeren meille tarjoamista mahdollisuuksista, meidän on kuitenkin syytä muistaa pitää huolta sen ainutlaatuisesta ekosysteemistä ja kaikista eliölajeista, joiden koti Itämeri on.
Itämeren monimuotoinen ekosysteemi koostuu lukuisista toisiinsa linkittyneiden, erilaisten elinympäristöjen mosaiikista, kuin valtava palapeli lukemattomine paloineen. Aaltojen alla lainehtivat meriajokasniityt ja rakkohaurun kalliopohjille muodostamat tuuheat, vedenalaiset metsät ovat esimerkkejä Itämeren avainelinympäristöistä, joista lukuisat muut lajit ovat riippuvaisia. Kuten monet muutkin Itämeren vedenalaisista elinympäristöistä, ne ovat uhanalaisia ja jopa vaarassa kadota. Avainympäristöjen väheneminen on uhka kaikkien niiden varassa elävien lajien olemassaololle, mutta myös toisin päin – avainympäristöjä suojelemalla voidaan turvata lukuisten lajien elämä.
Itämeren vedenalaista luontoa ja sen tilaa on laajasti kartoitettu vasta aivan viime vuosina. VELMU-ohjelman (meriluonnon monimuotoisuuden inventointiohjelma) kartoituksissa listattiin myös monimuotoisuuden kannalta tärkeimmät meriluontoalueet rannikollamme (ekologisesti merkittävät vedenalaiset meriluontoalueet, EMMA:t). Huomionarvoista on, että suurin osa merkittävistä kohteista, ja esimerkiksi kalastollemme tärkeistä lisääntymisalueista, sijaitsee muualla kuin nykyisillä vedenalaisen luonnon suojeluun varatuilla alueilla.
Suurin syy Itämeren vedenalaisten elinympäristöjen vaarantumiseen on meren rehevöityminen. Myös ilmastonmuutos muuttaa Itämeren olosuhteita – muun muassa suolaisuutta, lämpötilaa ja happipitoisuutta – epäsuotuisemmiksi suurelle osalle sen asukkaista. Ilmastonmuutoksen seurauksena lisääntyvä sateisuus ja lauhemmat talvet kasvattavat ravinnevalumia maalta ja siten kiihdyttävät myös rehevöitymistä entisestään. Meret ovat tehokkaita hidastamaan ilmastonmuutosta varastoimalla ilmakehästä hiilidioksidia, mutta samalla niiden vesi happamoituu. Merten eliöille olosuhteiden muuttuminen saattaa olla kohtalokasta, sillä muutosten nykyinen nopeus ylittää niiden sopeutumiskyvyn.
Tarvitsemme luontoa ja olemme osa sitä: emme voi elää ilman luonnon ekosysteemien tuottamaa happea, puhdasta vettä tai ravinteiden kiertoa. Elämän monimuotoisuus, biodiversiteetti, ylläpitää ekosysteemien toimintaa. Maailmanlaajuisesti suurin uhka elämän monimuotoisuuden säilymiselle on luonnonympäristöjen kiihtyvä katoaminen. Ihminen on ottanut Maapallon käyttöönsä ennennäkemättömän tehokkaasti: Esimerkiksi nykyisin elävien nisäkkäiden kaikesta biomassasta 36% on ihmisiä ja 60% ihmisen karjaa, luonnonvaraisten nisäkkäiden osuuden jäädessä 4 prosenttiin. Toimintamme seurauksena Maapallon ekosysteemit, Itämeremme mukaan luettuna, ovat uhattuna.
Itämeren rehevöitymisen ehkäisemisessä työtä on tuloksekkaasti kohdennettu toimiin, joilla voidaan saavuttaa tehokkaita ja mitattavia vähennyksiä meren ravinnekuormitukseen. Samalla parannetaan Itämeren arvokkaiden elinympäristöjen säilymisen edellytyksiä. Vastaavasti myös suojelualueiden kohdentaminen monimuotoisuuden kannalta arvokkaimmille alueille olisi paitsi ensiarvoisen tärkeää niiden säilymisen kannalta, myös järkevä investointi. Kun suojelutyö kohdennetaan oikein, voidaan siihen sijoitetulla panoksella saavuttaa suurin mahdollinen hyöty niin ihmiselle kuin luonnollekin.
Luonnon ekosysteemien palapelissä jokainen pala on jollakin tavoin kytköksissä toisiin, ja siksi tärkeä. Suuri osa kytköksistä on meille yhä tuntemattomia – tästä syystä myös liikkeelle sysäämiemme muutosten kauaskantoisia vaikutuksia on niin vaikea ennustaa. Jäljellä olevia luonnonympäristöjä olisi kyettävä suojelemaan paremmin. Käynnissä olevaan muutokseen on kuitenkin vielä mahdollista vaikuttaa. Itämerellä tehokkaita suojelutoimia tarvitaan ainutlaatuisen lajiston ja elinympäristöjen säilymiseksi, rehevöitymisen pysäyttämiseksi, ja ilmastonmuutoksen vaikutusten hillitsemiseksi. Luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen, niin pinnan alla kuin päälläkin, ei ole vain kaunis tavoite muiden joukossa – se on edellytys koko elämän, myös oman lajimme selviytymiselle.
Teksti ja kuvitus:
Miina Mäki
Projektipäällikkö, Puhdas Itämeri -hankkeet
John Nurmisen Säätiö
FM Miina Mäki liittyi säätiön Itämeren pelastusjoukkoihin vuonna 2007, jolloin hän työskenteli mm. Pietarin ja Puolan jätevesipäästöjen parissa säätiön ensimmäisissä fosforinpoistohankkeissa. Näissä hankkeissa tarvittiin paitsi sinnikkyyttä, kärsivällisyyttä ja neuvottelukykyjä – myös kestävää nenää. Tuoreimpina projekteinaan Miina on luotsannut viisivuotista Lähikalahanketta (2014–2019) sekä keväällä 2021 päättynyttä kolmivuotista EU-rahoitteista SEABASED-projektia, jossa on tarkasteltu keinoja lievittää Itämeren sisäistä ravinnekuormaa. Projektipäällikön työnsä ohella tämä säätiön Itämeri-asiantuntija osallistuu monipuolisesti säätiön viestinnällisten ja ympäristökasvatussisältöjen ideointiin ja jalkauttamiseen.
Meri- ja ympäristöbiologin koulutuksen saanut Miina tuntee meren salat pinnan päältä ja alta, ja osana vedenalaistutkijan koulutustaan on myös sukeltanut pinnan alle. Monipuolisen Miinan graafiset ja kirjalliset taidot ovat herättäneet ihastusta kautta linjan. Vapaa-aikanaan Miina ulkoilee ja retkeilee luonnossa ja ilahduttaa ystäviään kuvillaan ja huomioillaan kaikkina vuodenaikoina, sekä vaalii monipuolista kasvivalikoimaansa niin kotona kuin mökkipuutarhassa. Hän on iltapuhteinaan myös kirjoittanut Nuuskamuikkusen kalakirjan, joka julkaistiin maaliskuussa 2021 (WSOY).
