16.07.2020

Uusi kesätapahtuma valtaa Suomen kaupungit – elokuussa juhlitaan Itämeripäivää

Suomalaiset kokoontuvat 27.8. juhlimaan ensimmäistä kertaa kotimerta useiden Itämeri-aiheisten tapahtumien ja tempausten äärellä. John Nurmisen Säätiön lanseeraamaa Itämeripäivää vietetään vuosittain elokuun viimeisenä torstaina ja tarjolla on paljon ilmaista ohjelmaa kaiken ikäisille.

Tänä vuonna 27.8. järjestettävä Itämeripäivä tarjoilee monipuolista ohjelmaa niin lapsille kuin aikuisillekin. Päivän aikana järjestetään muun muassa opastettuja kävelyretkiä muinaisen meren rannalla, uimarin hengenpelastusneuvontaa sekä erilaisia merellisiä museo-, teatteri- ja musiikkielämyksiä. Tapahtumat ovat pääasiassa maksuttomia.

”Itämeripäivän ohjelmaa rakentamassa on jo yli 100 tahoa kulttuuritoimijoista ja kaupungeista ravintoloihin ja yrityksiin saakka. Myös Tallinnassa, Pietarissa ja Tukholmassa osallistutaan Itämeripäivän viettoon ja seuraavina vuosina juhlapäivän on tarkoitus levitä vielä laajemmalle Itämeren rantavaltioihin. Säätiön tavoitteena onkin tehdä tästä kaikkien yhteinen juhla ja perinne”, kuvaa John Nurmisen Säätiön toimitusjohtaja Annamari Arrakoski-Engardt.

Kaupungeista mukana Itämeripäivän juhlinnassa ovat jo Espoo, Helsinki, Kotka, Lahti, Pori, Rauma, Turku, Vaasa ja Vantaa.

Itämeripäivänä joukkopulahdetaan ja syödään yli neljännesmiljoona kala-ateriaa

Monenlaisten tapahtumien ohella Itämeripäivän aikana on tarkoitus tehdä myös erilaisia merellisiä tekoja.

Pulahdus-tempauksessa pulahdetaan uimaan tai kastaudutaan veteen kello kuusi eri puolilla Suomea. Tavoitteena on nostaa esille vesistöjen arvoa sekä iloita yhdessä Itämeren ja vesistöjen suomista virkistysmahdollisuuksista. Tekoon voi osallistua kuka tahansa ja myös organisaatiot ja yritykset ovat lähteneet siihen mukaan. Majakkaseuran talkoolaiset pulahtavat majakoilla ja Suomen Vapaaehtoiset meripelastajat eri pelastusasemilla.

Itämeripäivän yksi tavoitteista on, että satokausikasviksista ja kestävästi kalastetusta luonnonkalasta koostuva Itämerimenu valtaa henkilöstö- ja ruokaravintolat sekä kotikeittiöt. Itämeripäivänä tarjotaankin lähes 300 000 kala-ateriaa kouluissa, henkilöstöravintoloissa, puolustusvoimissa ja palvelutaloissa. Marttaliitto on mukana tempauksessa tarjoamalla kaikkien vapaaseen käyttöön Itämerimenuun sopivia reseptivinkkejä.

Meriaiheisia tapahtumia lapsille

Lapset pääsevät Itämeripäivänä perehtymään meren ekologiaan ja kulttuuriin eri tavoin. Ocean Ladies -purjehtijat järjestävät kansalaisten merentutkimuspisteen, jossa pääsee mittaamaan veden näkösyvyyttä, lämpötilaa, pH-arvoa tai happipitoisuutta. Helsingin Vanhankaupunginkoskella lapset voivat puolestaan tutustua vesiensuojeluyhdistyksen toimintaan.

Juhlapäivän ohjelmatarjontaan kuuluu myös esimerkiksi kalastusta, roskien keruuta rannoilta, merellisiä Muumi-tarinoita, jäälaivojen rakentelua, lastenteatteria ja koululuokkien kalabongauskisa.

Järjestä oma Itämeripäivän tapahtuma

Itämeripäivän koordinoija John Nurmisen Säätiö kutsuu kaikki Itämerestä innostuneet tahot mukaan järjestämään merellistä juhlaohjelmaa. Yleisölle avoimia Itämeri-aiheisia tapahtumia voi ilmoittaa Itämeripäivän verkkosivuilla aina juhlapäivään saakka.

Tapahtumat järjestetään vain, jos viranomaiset arvioivat koronaepidemian tilanteen turvalliseksi. Tarvittaessa Itämeripäivä voidaan toteuttaa myös kokonaan verkossa ja sosiaalisessa mediassa kokemuksia ja elämyksiä jakaen.

Itämeripäivä 27.8.2020
www.itämeripäivä.fi www.österjödagen.fi www.balticseaday.fi
#itämeripäivä #österjödagen #balticseaday

Lisätietoja:

Tuula Putkinen
Viestintäjohtaja, John Nurmisen Säätiö
+358 (0)400 907 809
tuula.putkinen (at) jnfoundation.fi

Oona Lavonsalo
Tiedottaja, John Nurmisen Säätiö
+358 (0)50 4344879
oona.lavonsalo (at) jnfoundation.fi

Itämeripäivä
John Nurmisen Säätiö lanseerasi Itämeripäivän 29.8.2019. Itämeripäivää vietetään vuosittain aina elokuun viimeisenä torstaina erilaisten tapahtumien ja tempausten parissa. Teemapäivän tavoitteena on nostaa esille tärkeitä merellisiä aiheita ja innostaa tekemään konkreettisia tekoja Itämeren hyväksi. Päivä juhlistaa meren monimuotoisuutta ja mittaamatonta arvoa. Juhlinnan lisäksi tavoitteena on lisätä tietoa meren luonnosta, kulttuurista ja historiasta. Itämeripäivää vietetään elokuun viimeisenä torstaina (vuonna 2020 elokuun 27. päivänä) tapahtumien, tempausten ja koulutuksen parissa.

John Nurmisen Säätiö – Itämeren suojelua ja kulttuuritekoja
Vuonna 1992 perustetun John Nurmisen Säätiön tavoite on pelastaa Itämeri ja sen perintö tuleville sukupolville. Säätiö on kulttuuriteoistaan palkittu tiedon välittäjä ja merellisen sisällön tuottaja. Säätiön Puhdas Itämeri -hankkeissa parannetaan Itämeren tilaa konkreettisilla, mereen kohdistuvaa kuormitusta ja ympäristöriskejä vähentävillä toimilla. Työtä ohjaavat mitattavat tulokset ja vaikuttavuus. www.johnnurmisensaatio.fi 

Tule mukaan Itämeripäivään!

Itämeripäivää vietetään 27.8.2020

Aiheeseen liittyvää

Olet nyt varjossa ""Staging"". Poistu