01.10.2019

Vanadis – suomalaisalus maailman myrskyissä

Puinen purjealus Pietarsaaresta kohtasi 1800-luvun lopun maailman mullistukset ja koki matkoillaan kovia: hirmumyrskyjä, miehistön menetyksiä ja raivoisan tulivuorenpurkauksen. John Nurmisen Säätiön kustantama ja Alpo Tuurnalan kuvittama sekä kirjoittama uutuusteos Vanadis - Suomalaisfregatti maailmanhistorian tyrskyissä kertoo valtameripurjelaiva Vanadiksen kiehtovan elämäntarinan.

Vanadiksen tarina on pala suomalaisen ja kansainvälisen merenkulun historiaa. Alus ehti matkata maailman merillä liki 30 vuotta ennen tuhoaan yhdellä purjelaivojen lukuisista hautausmaista. Tässä ajassa se teki yli kaksisataa kaukomatkaa niin Afrikan ja Länsi-Intian eksoottisiin käyntisatamiin kuin Amerikan ja Euroopankin kaupunkeihin. Matkoilla viivyttiin viikoista puoleen vuoteen.

”Suomalainen merimies kohtasi monenlaisia näkymiä ja kohtaloita noissa siirtomaakauden loppupuolen elämää kihisevissä satamakaupungeissa, joissa houkutukset ja vaaratkin saattoivat odottaa jo seuraavalla kujalla. Tästä kaikesta kertoo Vanadiksen tarina, jonka juuret juontuvat syvälle Pohjanmaan menneisyyteen, mutta jossa ympärillä kohisee 1800-luvun viime vuosikymmenten kuohuva maailma ja arvaamaton valtameri”, kirjailija Alpo Tuurnala kertoo.

Tuurnala taustoittaa teoksessa Vanadiksen elämänkaaren aikana tapahtuneita maailmanhistorian mullistuksia, kuten siirtomaavaltojen harjoittamaa riistoa, oopiumin aiheuttamaa tuhoa Kiinan keisarikunnassa sekä uusien kansojen sinnikästä kapinointia itsenäisyyden saavuttamiseksi.

Maailman ilmiöt ja 1800-luvun lopun historialliset tapahtumat välittyvät lukijalle myös Tuurnalan maalaamien sielukkaiden akvarellikuvien kautta.

”Yhteiskunnalliset ilmiöt sulautuvat taidokkaasti osaksi Vanadiksen seikkailuja. Alpo Tuurnala on sekä kynän että siveltimen käyttäjänä ainutlaatuinen. Vanadis ja laivaa ympäröinyt maailma herää hänen runollisissa ja mukaansatempaavissa teksteissään eloon. Meren pärskeet voi melkeinpä aistia kasvoillaan”, John Nurmisen Säätiön asiamies Annamari Arrakoski-Engardt kuvailee.

Kolmimastofregatti Vanadis edustaa parhaimmillaan suomalaista laivanrakennus- ja purjehdustaitoa sekä merenkulkuosaamista ajalta, jolloin aluksia vielä rakennettiin puusta. Teos onkin kunnianosoitus suomalaiselle laivanrakennus- ja merenkulkuosaamiselle.

”Toivon kirjan tuovan esille sen, että nykymerenkulun juuret ovat tiukasti suomalaisten veistämö- ja varustamokaupunkien historiassa. Tämä historia määrittää edelleen päivittäistä elämäämme. Reittejä, joita Vanadis purjehti, kuljemme yhä”, Tuurnala summaa.

Lisätietoja:

Annamari Arrakoski-Engardt, FT
Asiamies, John Nurmisen Säätiö
+358 (0)400 477 878
annamari.arrakoski-engardt (at) jnfoundation.fi

Maria Erkheikki
Julkaisu- ja kokoelmavastaava, John Nurmisen Säätiö
+358 (0)50 545 0481
maria.erkheikki (at) jnfoundation.fi

Kuvia medialle.

Tutustu kirjaan
Katkelmia teoksesta löytyy John Nurmisen Säätiön merellisestä Loki-verkkopalvelusta hakusanalla #vanadis www.lokistories.fi

Tapaa kirjailija
Alpo Tuurnala saapuu kertomaan uusimmasta teoksestaan ”Merenkulun matkassa” -Itämeri-brunssille 23.11. Katso lisätietoja täältä.

Vanadis – Suomalaisfregatti maailmanhistorian tyrskyissä
Tekstit ja kuvitus: Alpo Tuurnala
Toimitus: Ilkka Karttunen ja Lauri Kaira
Graafinen suunnittelu: Tuija Kuusela
Kuvatoimitus ja kuvien digitointi: Lauri Kaira
Kuvien värierottelu: Asko Rokala
Paino: Livonia Print, Latvia, 2019
ISBN: 978-952-9745-63-0
Koko: 300 x 240 mm
Laajuus: 128 sivua, 40 kuvaa

Hinta: 39,90 (sis. alv 10%)
Tilattavissa: jnsshop.fi

Vanadis – Suomalaisfregatti maailmanhistorian tyrskyissä on viides John Nurmisen Säätiön kustantama Alpo Tuurnalan teos. Aikaisemmin ilmestyneet teokset ovat Harmaat laivat (2004), Kuninkaansaari (2009), Luotsisaaren tarina (2013) sekä Pohjoiset purjeet (2017).

John Nurmisen Säätiön vuoden 2019 muut julkaisut

Merihirviöt – merenneidoista mursuihin (Otto Latva)
Merihirviöt – merenneidosta mustekalaan -teos kertoo taruakin ihmeellisempiä faktoja ja myyttejä merihirviöistä ja vesien eriskummallisista olennoista.  Teoksen on kirjoittanut turkulainen historioitsija ja filosofian tohtori Otto Latva, joka on tutkimuksissaan perehtynyt ihmisten ja eläinten vuorovaikutuksen sekä ihmisten luontokäsitysten historiaan. ​Teoksen keskiössä on hirviömäisiksi olennoiksi tulkittujen merieläinten ja ihmisten yhteinen historia ja luonnontieteilijöiden tapa hirviöllistää merieläimiä.
Julkaistu huhtikuussa 2019.

Meren maa – Havets land (Ritva Kovalainen – Pekka Turunen)
Meren maa on kuvateos Turunmaan ainutlaatuisesta maisemasta tuhansine saarineen ja ilmeikkäine kulttuuriympäristöineen. Björkö, Nötö, Holma, Berghamn, Seili ja lukuisat muut paikat ovat kirjan valokuvien ja tarinoiden syntysijoja. Ritva Kovalaisen ja Pekka Turusen saaristokuviin johdattelevat Turun museokeskuksen tutkija John Björkmanin kulttuurihistoriaa luotaavat tekstit sekä Sagalundin museojohtaja Li Näsen kansanperinnepoiminnat.
Julkaistu kesäkuussa 2019.

Meren Lumo – Elämää pinnan alla (Juha Nurminen – Niko Kettunen)
Meren lumo on rakkaudentunnustus merelle. Kirja esittelee Juha Nurmisen ottamia huikean kauniita vedenalaisia valokuvia. Kuvien ja Niko Kettusen tarinoiden siivittämänä lukija pääsee matkalle maailman merille. Kettusen upea tapa valottaa meren evoluutiota ja elämää sekä hänen pakinankaltaiset tarinansa yksittäisistä merenelävistä tekevät kirjasta ainutlaatuisen lukukokemuksen.
Julkaistu elokuussa 2019. 

John Nurmisen Säätiö – Itämeren suojelua ja kulttuuritekoja
Vuonna 1992 perustetun John Nurmisen Säätiön tavoite on pelastaa Itämeri ja sen perintö tuleville sukupolville. Säätiö on kulttuuriteoistaan palkittu tiedon välittäjä ja merellisen sisällön tuottaja. Säätiön Puhdas Itämeri -hankkeissa parannetaan Itämeren tilaa konkreettisilla, mereen kohdistuvaa kuormitusta ja ympäristöriskejä vähentävillä toimilla. Työtä ohjaavat mitattavat tulokset ja vaikuttavuus. www.johnnurmisensaatio.fi

Aiheeseen liittyvää

Olet nyt varjossa ""Staging"". Poistu