Alkuvuosi on ollut ihmiskunnalle historiallista ja järkyttävää aikaa. Venäjän hyökkäys Ukrainaan on muuttanut pysyvästi maailmaa, jossa elämme. Sodan seuraukset ovat merkittäviä myös Itämeren kannalta, onhan Venäjä monesta syystä Itämerelle tärkeä maa.
Meren Venäjän puoleisella valuma-alueella on yli yhdeksän miljoonaa venäläistä, paljon teollisuutta, intensiivistä eläintuotantoa ja isoja kaupunkeja.
Venäjällä on myös runsaasti vanhentunutta infrastruktuuria, joka on Itämeren kannalta paitsi uhka myös mahdollisuus. Sitä nykyaikaistamalla voidaan saada aikaan suuren mittaluokan päästövähennyksiä Itämeren kuormitukseen.
Kun säätiö aloitti työnsä Itämeren meriympäristön pelastamiseksi 2005, elettiin Venäjän ja Euroopan välisen ympäristöyhteistyön kultakautta. Venäläisten panos ympäristön tilan parantamiseen oli tuolloin merkittävä myös rahallisesti: esimerkiksi Pietarissa jätevesi-infraa korjattiin yli miljardin euron potilla, joka oli 90-prosenttisesti venäläisten omaa rahaa tai lainoja.
Sillä rahalla vähennettiin lähes 40 prosenttia Suomenlahtea rehevöittävästä fosforikuormasta. Itämerta pahimmin kuormittavia teollisia ja kunnallisia kohteita, ns. hot spoteja, pyyhittiin Itämeren suojelukomission kartalta nopealla tahdilla.
Kultavuosina presidentit ja pääministerit hymyilivät kilpaa puhdistamoiden avajaisissa, ja Suomenlahden tila koheni silmissä massiivisten päästövähennysten vuoksi.
Kun myös Laukaanjoella vuotaneen lannoitetehtaan yllätyspäästöt saatiin suomalaisten ja venäläisten hankalasti alkaneella, mutta onnellisesti päättyneellä yhteistyöllä puhdistukseen, voitiin juhlia mertensuojelun maailmanennätystä. Alle kymmenessä vuodessa Suomenlahtea rehevöittävää fosforikuormaa oli vähennetty 75 prosenttia.
Krimin valloitus vuonna 2014 toi ensimmäiset tummat pilvet yhteistyön taivaalle. Eurooppa käynnisti sanktiot Venäjää vastaan, ja iloinen yhteistyön henki hiipui.
Ympäristöyhteistyön ja kansalaisyhteiskunnan tasolla yhteistyön jatkamista pidettiin hyväksyttävänä, mutta investoinnit ja korkeamman tason poliittinen vuoropuhelu laitettiin jäihin.
Venäjä jatkoi edelleen Itämeren suojelukomission HELCOMin jäsenenä, mutta tekemisen meininki ei ollut enää sama. Enää ei hymyilty puhdistamoiden avajaisissa, ja korkeamman poliittisen tason ongelmat heijastuivat myös HELCOMin arkeen.
Ukrainan sota on jälleen muuttanut tilannetta Itämeren suojelukomissiossa. Enää ei voida keskustella asioista edes muodollisesti, vaan Venäjä on suljettu kokonaan yhteistyön ulkopuolelle. Suojelukomission viralliset kokoukset ovat tauolla, mutta epäviralliset tapaamiset jatkuvat konsultaatioina ilman Venäjää.
Kuinka pitkälle tämä kantaa ja kauanko järjestelyä voidaan jatkaa, jää nähtäväksi. Itämeren suojelukomissiolle Venäjä on siinä mielessä eksistentiaalinen kysymys, että Venäjää lukuun ottamatta sen kaikki muut jäsenvaltiot kuuluvat EU:hun ja voivat sopia asioista myös komission ulkopuolella.
On toki hienoa, että yhteistyön kultavuosina tehty työ kantaa edelleen hedelmää poliittisesta tilanteesta huolimatta. Jätevedenpuhdistus, myös John Nurmisen Säätiön pystyttämä kemiallinen fosforinpoisto, raksuttaa puhdistamoilla joka päivä Itämeren ravinnekuorman vähennystä.
Ainakaan toistaiseksi vesilaitokset eivät ole livenneet velvoitteestaan, vaan raportoivat meille säännöllisesti niin puhdistuskemikaalien ostoista kuin päästöistään.
Monta kertaa on tullut huokaistua, että onneksi saimme tämän suurimman Venäjän ravinteiden puhdistusurakan hoidettua ennen hankalia vuosia.
Mutta tuloksellista ja vaikuttavaa yhteistyötä olisi toki voitu tehdä edelleen monessa muussakin asiassa, ravinteiden lisäksi esimerkiksi mereen pääsevien haitallisten aineiden päästöjen vähentämisessä Venäjän valuma-alueella.
On mahdotonta tietää, palaavatko yhteistyön vuodet enää meidän elinaikanamme. Mutta se on selvää, että entisen puolustusministerin sanoin ”Venäjä, Venäjä, Venäjä” pysyy jatkossakin haasteena paitsi Suomen turvallisuuden, myös Itämeren tilan kannalta.
Vesi ei tunne ihmisten asettamia rajoja, vaan yhdistää meidät ikuisesti naapuriimme, niin hyvinä kuin huonoinakin aikoina.
Marjukka Porvari
Marjukka työskenteli John Nurmisen Säätiön meriympäristöjohtajana. Hän siirtyi John Nurmisen Säätiöstä Suomen ympäristöministeriöön toukokuussa 2022.
Kirjoitus on julkaistu ensimmäistä kertaa 13.5.2022 Länsi-Suomen kolumnina.
