Merellä liikkuminen tuo monelle mukanaan elämänmittaisen rakkauden mereen, ja suuren intohimon sen puolustamiseen ja suojeluun. Veneilyn kautta ihminen rakentaa ainutlaatuisen luontosuhteen merimaisemaan, sen rannattomaan horisonttiin, ulkosaariston villeihin kallioluotoihin ja sokkeloiseen sisäsaaristoon.
Merellä liikkuminen merkitsee itselleni myös ihanaa seikkailua ja kutkuttavaa arvaamattomuutta. Ihmiskunnan historiassa merellä matkustaminen on merkinnyt aina uusien ulapoiden ja tuntemattomien maiden valloittamista. Kiduksettoman maaeläimen taidot ja kekseliäisyys mitataan toden teolla tuulien, säiden ja merivirtojen armoilla.
Työssäni Itämeren suojelijana olen seurannut veneilijöiden Itämeri-intohimoa niin aktiivisten purjehdusseurojen kuin politiikan johtohahmojenkin toiminnan kautta. Rakas meriharrastus voi viedä mukanaan elinikäiselle matkalle sen suojelemiseksi.
On ikävä kyllä totta, että Itämeren pelastusjoukkoihin tarvitaan väkeä toden teolla. Niin rehevöityneeseen ja myrkyttyneeseen kuntoon ihmisen toiminta on matalan ja eristyneen Itämeremme ajanut. Veneilijät pääsevät todentamaan meren surullista tilaa ajellessaan haisevassa sinileväpuurossa, johon pahimmillaan jää kulkijasta vana.
Lohtua veneilijöille ja muille meren ystäville tuo se tieto, että Suomenlahden rehevöittävää fosforikuormitusta on saatu vähennettyä 75 prosenttia vain kymmenessä vuodessa. Tästä kuuluu kiitos lahden itäisessä perukassa tehdyille tehotoimille, jossa säätiömme on ollut yhtenä primus motorina.
Suomenlahden kirkastusjuhlien autuutta himmentää kuitenkin läntisen merialueen heikko tilanne. Oman maataloutemme päästöjä ei ole saatu yrityksistä huolimatta merkittävästi vähennettyä, mikä näkyy etenkin veneilijöille rakkaan Saaristomeren kunnossa. Kauan odotettu suolapulssi ei tuonutkaan mukanaan Itämeren pelastusta, vaan Gotlannin pohjilta virtaavat ravinnerikkaat vedet. Myös tuulet ja myrskyt ovat viime vuosina työntäneet meille runsaasti tätä Itämeren pääaltaan pohjien vanhaa kuormitusta.
Maatalouden kuormituksen vähentämiseen on onneksi näkyvissä valonpilkahdus. Vuosikymmenien yritysten jälkeen näyttää siltä, että on vihdoin löydetty tehokas maatalouden ympäristötoimi, peltojen kipsikäsittely. Kipsikäsittely vähentää välittömästi ja merkittävällä määrällä paitsi vesiä samentavaa kiintoainesta, myös sinilevien herkkua eli rehevöittävää fosforia. Tällä toimella voitaisiin leikata jopa kolmannes maatalouden Saaristomereen päätyvästä fosforikuormasta. Saaristomerelläkin on siis vielä toivoa – myös sen sisäosilla, johon itäkolkan päästövähennykset eivät tuo apua.
Itämeren pääaltaalta tulevan kuormituksen leikkaaminen onkin sitten kinkkisempi juttu. Viimeisten kymmenen vuoden aikana on vähennetty merkittävästi pääaltaaseen Puolasta, Baltiasta ja Valko-Venäjältä tulevaa ravinnekuormaa jätevesien käsittelyä tehostamalla – myös meidän säätiömme hankkeissa. Mutta koska pohjille on varastoitunut paljon vanhoja ravinnesyntejä, vaikutukset tulevat viiveellä. Tätäkin ongelmaa ratkomme parhaillaan. Pohjille varastoituneen kuormituksen vähentäminen voisi onnistua esimerkiksi pohjasedimenttiä poistamalla. Selvitämme kiinnostuneina vastaavan kaltaisia ideoita, mutta ihan vielä näistä keinoista ei ole käytännön suojelutoimiksi.
Vaikka säätiömme Itämeri-työ on suurten mittaluokkien ja skaalojen toimintaa, on myös yksittäisellä kansalaisella – ja varsinkin veneilijällä – mahdollisuuksia vaikuttaa meren tilaan. Etenkin ruokavalinnoilla voi vaikuttaa omaan Itämeri-jalanjälkeensä: enemmän kasviksia ja kestävästi pyydettyä Itämeren kalaa, vähemmän lihaa sekä maitotuotteita, niin meri kiittää!
Oma lukunsa ovat jätevedet. Mökkiasumisessa vanha kunnon huussi voittaa vesivessan mennen tullen. Veneen jätevedet menevät toivottavasti jo kaikilla veneilijöillä septitankin kautta imusäiliöön.
Oman elämäni veneet ovat sisältäneet kaikkea kajakeista purjejolliin ja soutuveneistä puufiskareihin. Veneitä omistaneena tiedän, että yksi hankalimmista veneilyn omantunnonkysymyksistä ovat pohjan myrkkymaalit eli antifouling-aineet. Kovimmat myrkyt, kuten lyijyä sisältävät pohjamaalit, on hyvästä syystä EU:ssa jo kielletty. Tästä huolimatta sallitutkin myrkkymaalit ovat haitallisia paitsi pohjaan kiinnittyville eliöille, myös muulle meren eliöstölle.
Myrkkymaalausta ei tarvitse onneksi tehdä joka vuosi, ja vähäsuolaisilla alueilla, kuten Perämerellä sekä sisävesillä, se on tarpeetonta. Maalauksen haittoja voi vähentää myös nostamalla veneen välillä kuiville. Lisäksi pohjan puhtaanapitoon on kehitetty innovatiivisia mekaanisia ja sähköisiä ratkaisuja, joista löytyy lisätietoa sisarorganisaatiomme Pidä Saaristo Siistinä ry:n sivuilta.
Veneen huoltamisen yhteydessä kannattaa muistaa, että moottorien jäähdytykseen käytettävä glykoli on myrkkyä, jonka jäämät pitää palauttaa asianmukaisesti sataman keräyspisteeseen, lajitteluasemalle tai jätekeskukseen. Sama sääntö pätee muihin kunnostamisessa käytettäviin aineisiin, kuten lakkoihin, maaleihin ja liuottimiin.
Veneilyvaatteissa kannattaa puolestaan suosia aitoja materiaaleja, kuten villaa ja puuvillaa. Keinokuidut, kuten fleece, ovat vesistöille haitallisen mikromuovin lähde.
Päivä pitenee ja kesän retket saaristossa ja ulapoilla lähestyvät. On aika kunnostaa vene ja valmistautua meriseikkailuun. Veneilkää vastuullisesti ja suojelkaa rakastamme, Itämerta! Me John Nurmisen Säätiön Itämeren pelastusjoukoissa lupaamme tehdä parhaamme, jotta ruorituntumaa vasta harjoittelevat pikkukipparit saisivat vielä nähdä isovanhempiensa lapsuuden kirkkaan ja kalaisan Itämeren.
Marjukka Porvari
Puhdas Itämeri -hankkeiden johtaja
John Nurmisen Säätiö
