13.05.2019

Vuoden 2018 vuosikertomus julkaistu

John Nurmisen Säätiön vuoden 2018 vuosikertomus on julkaistu ja luettavissa verkkosivuiltamme. Edeltävien vuosien tapaan vuosikertomuksemme sisältää edeltävän vuoden tilinpäätöksen lisäksi ajantasaista tietoa säätiön hankkeista ja toiminnasta sekä tuoreimmista tuloksista ja saavutuksista. Säätiön tilanne on erinomainen: olemme onnistuneet kasvamaan hallitusti, ja toiminnan fokus on säilynyt kirkkaana. Säätiö sai yritys- ja yksityishenkilöiltä lahjoituksia vuonna 2018 yli 2,2 miljoonaa euroa. Kertaluonteisena kohdennettuna kampanjana saatiin Vantaanjoen kipsihankkeeseen 765 000 euroa. Säätiö on solminut useita merkittäviä ja pitkäaikaisia kumppanuuksia, joista kerromme lisää vielä tämän ja vuoden 2020 aikana. Säätiön asiamies Annamari Arrakoski-Engardt puhuu omassa ”lokimerkinnässään” yhteistyön tärkeydestä:

”Merellinen säätiömme laajensi toimintaansa merensuojeluuun 15 vuotta sitten, ja siitä lähtien olemme tarkastelleet meren puhdistustyötä kulttuuritekona. Meren suojeluun sisältyy meren ekologisen tilan seuraaminen ja kaiken merellisen toiminnan ymmärtäminen ja suojeleminen; meidän tapauksessamme sen pelastaminen. Tällaisella toimeksiannolla olemme edelleen liikkeellä. Viime vuosina olemme julkistaneet monia uusia kumppanuuksia, ja iloksemme niitä on tulossa lisää. Kumppanuuksien kautta saamme lisää kaistaa, kierroksia ja sitä mitä tavoittelemme: vaikuttavuutta. Kumppanit vaihtelevat merimuseoista mediataloihin ja säätiöihin tai yrityksiin. Yksi tuoreimpia tuttavuuksia on Luonto-Liitto, jotka ovat jo vuosikausia tehneet arvokasta ympäristökasvatustyötä. Heidän kanssaan yhteistyöllä voimme olla mukana valmentamassa ja inspiroimassa koululaisia.”

John Nurmisen Säätiön vuosikertomus 2018 on luettavissa täällä.

Voit myös tilata meiltä painetun version. Toivomme myös palautetta, jotta voimme kehittää lokikirjaamme taas ensi vuonna!

Tuula Putkinen, viestintäjohtaja
tuula.putkinen(at)jnfoundation.fi

Oona Lavonsalo, tiedottaja
oona.lavonsalo(at)jnfoundation.fi

Aiheeseen liittyvää

Olet nyt varjossa ""Staging"". Poistu