15.06.2020

Vuoden 2019 vuosikertomus nyt verkossa

Säätiön vuosikertomus löytyy nyt verkkosivuiltamme. Tuttuun tapaan tarjoilemme tässä tuhdissa lukupaketissa tilinpäätöstietojen lisäksi mahdollisimman kattavan ja ajankohtaisen katsauksen säätiön tekemiseen. Itämeren suojelussa on saavutettu merkittäviä tuloksia, samalla kun uusia hankkeita on kartoitettu ja käynnistetty.

Vuoden 2019 kohokohtiin kuuluu myös Itämeripäivän lanseeraaminen sekä Moomin Charactersin kanssa käynnistetty #MEIDÄNMERI-suurkampanja, jota on koronapandemian takia päätetty jatkaa suunniteltua pidempään, vuoden 2021 heinäkuun loppuun asti. Mukana on myös muutama uunituore uutinen huhti- ja toukokuulta, kuten toukokuun puolessa välissä Museoliiton kanssa yhdessä avattu Digimuseo.fi ja hiljattain käynnistynyt EU-rahoitteinen Sustainable Biogas -hanke.

Säätiö tähtää edelleen vaikuttavuuteen ja tuloksellisuuteen kaikessa tekemisessään. Tulokset ovat poikineet uusia hankkeita. Samalla halutaan pilotoida uusia keinoja pelastaa merta ja vaalia merellistä kulttuuriperintöä.

”Uusien avausten ja kulttuuritekojen määrällä ja laadulla mitattuna meillä on takanamme vuosi ja kevät, jotka hakevat vertaistaan säätiön kohta 30-vuotisessa historiassa”, kertoo toimitusjohtaja Annamari Arrakoski-Engardt. Annamarin saatesanat on myös julkaistu blogina.

Vuosikertomus 2019
Kaikki säätiön vuosikertomukset

Voit tilata painetun vuosikertomuksen osoitteesta info(at)jnfoundation.fi

Aiheeseen liittyvää

Olet nyt varjossa ""Staging"". Poistu