23.05.2018

Hyviä tuloksia John Nurmisen Säätiön Venäjän hankkeesta: Kingiseppin kaupungin jätevesien tehokkaalla puhdistuksella saavutetaan noin 13 tonnin fosforivähenemä Suomenlahteen

John Nurmisen Säätiö ja Kingiseppin vesilaitos juhlistivat tänään menestyksekästä yhteistyöprojektiaan, tehostetun fosforinpoiston käynnistämistä Kingiseppin kaupungin jätevedenpuhdistamolla Luoteis-Venäjällä. Kingiseppin puhdistamon juhlallisuuksiin osallistui myös säätiön yhteistyökumppaneita ja median edustajia.

Hankkeen myötä Kingiseppin vesilaitos alkaa puhdistaa kaupungin jätevedet Itämeren suojelukomission HELCOMin suositusten mukaisesti. Vesilaitos sitoutui hankkeessa fosforinpoistoon liittyvien rakennus- ja käyttökulujen kattamiseen sekä kuukausittaiseen jäteveden fosforitason raportoimiseen. Projekti on sujunut suunnitelmien mukaan ja pysynyt aikataulussa.

”Vesilaitos on ollut asiassa ilahduttavan aktiivinen ja aloitteellinen. He ottivat meihin yhteyttä muutama vuosi sitten kuultuaan Hatsinassa ja Pietarissa toteutetuista hankkeista toiveenaan käynnistää tehokas fosforinpoisto myös Kingiseppissä. Lähdimme mukaan nopeaan ja kustannustehokkaaseen toimeen, jolla vähennetään Suomenlahden vuosikuormaa yli puolella verrattuna Helsingin Viikinmäen puhdistamon päästöihin”, kertoo säätiön Puhdas Itämeri -hankkeita johtava Marjukka Porvari.

Säätiö on rahoittanut ja hankkinut tehostetun puhdistuksen mahdollistavat laitteet eli kemialliseen fosforinpoistoon tarvittavan kemikaalisäiliön pumppuineen, syöttöjärjestelmineen ja putkineen. Hankkeen kokonaiskustannus säätiölle oli 170 000 euroa.

Paluu Kingiseppiin – vierailu Fosforit-lannoitetehtaalla osana juhlaohjelmaa

Säätiön delegaatio kävi tutustumassa myös Fosforit-lannoitetehtaaseen, jonka omistava EuroChem on ollut säätiön merkittävä yhteistyökumppani vuodesta 2012 lähtien. Kun Kingiseppin kaupungin lähettyvillä sijaitsevalla Fosforitin tehtaalla paljastui vuonna 2012 Laukaanjoen kautta Suomenlahteen valunut valtava fosforipäästö, säätiö ja EuroChem käynnistivät yhteistyön.

Tehtaan ripeän toiminnan ansiosta päästö saatiin ohjattua nopeasti puhdistukseen. Puhdistusjärjestelmän valmistuttua säätiö ja EuroChem auditoivat yhdessä uuden puhdistusjärjestelmän. Järjestelmä vähentää jopa 95 % Laukaanjoen kautta Suomenlahteen päätyvistä fosforipäästöistä, jotka olivat pahimmillaan yli 3 000 tonnia vuodessa.

Fosforit-lannoitetehtaan ja Kingiseppin kaupungilla on myös kiinteä yhteys, sillä suuri osa kaupungin työikäisestä väestöstä työskentelee tehtaalla.

Säätiön delegaatio tutustumassa Fosforit-lannoitetehtaan alueeseen.

Puhdas Itämeri -työ Venäjällä jatkuu

Säätiön ensimmäisen Itämeri-hankkeen, Pietarin kolmen suurimman puhdistamon tehostetun fosforinpoiston valmistuttua kesäkuussa 2011 säätiö on jatkanut työtään kunnallisten jätevesien puhdistamisen tehostamiseksi Luoteis-Venäjällä. Pietarin jälkeen Leningradin alueen suurimman kaupungin, Hatsinan, tehostettu fosforinpoisto saatiin valmiiksi vuonna 2015. Viime vuonna valmistui Pobedan kylässä sijaitsevan Udarnikin kanalan lanta-altaiden valumavesien käsittelyjärjestelmä. Myös Viipurissa on käynnistetty tehostettu fosforinpoisto vuonna 2016, mutta vesilaitoksella on ollut sen kanssa hallinnollisten muutosten aiheuttamia haasteita.

”Kingiseppin fosforinpoiston tehostaminen on luonteva jatko säätiön aiemmille Venäjän hankkeille, koska Kingisepp on Pietarin, Hatsinan ja Viipurin jälkeen yksi Leningradin alueen suurimmista asutuskeskuksista ja Itämeren kuormittajista. Kingiseppin projektin myötä 50 000 asukkaan jätevedet puhdistetaan nyt tehokkaasti, ennen kuin ne päätyvät Suomenlahteen. Itämeri puhdistuu pala palalta”, iloitsee säätiön asiamies Annamari Arrakoski-Engardt.

Pietarissa toteutetut infrastruktuuri-investoinnit, säätiön ja Pietarin vesilaitoksen mittava yhteistyöprojekti kemiallisen fosforinpoiston toteuttamiseksi sekä Fosforit-lannoitetehtaan fosforipäästöjen puhdistaminen ovat yhdessä leikanneet Suomenlahtea rehevöittävää fosforikuormitusta yli 75 prosentilla, minkä tuloksena erityisesti itäisen Suomenlahden vedet ovat kirkastuneet.

Vuonna 1992 perustetun John Nurmisen Säätiön tavoite on pelastaa Itämeri ja sen perintö tuleville sukupolville. Säätiön Puhdas Itämeri -hankkeissa parannetaan Itämeren tilaa konkreettisilla, meren kuormitusta ja ympäristöriskejä vähentävillä toimilla. Puhdas Itämeri -hankkeet rahoitetaan lahjoitusvaroin ja julkisella rahoituksella. www.johnnurmisensaatio.fi

Lisätietoja:

Marjukka Porvari
Johtaja, Puhdas Itämeri -hankkeet
Puh. 041-549 1535
marjukka.porvari(at)jnfoundation.fi

Tuula Putkinen
Viestintäjohtaja
Puh. 0400-907 809
tuula.putkinen(at)jnfoundation.fi

Aiheeseen liittyvää

Olet nyt varjossa ""Staging"". Poistu