”Laineet vyöryivät hiekalle lasinvihreinä ja valkoisina. Voi, miten ihanaa oli olla äsken herännyt Muumipeikko ja tanssia lasinvihreissä laineissa auringon juuri noustessa! Yö oli unohdettu ja uusi pitkä kesäkuun päivä oli heidän edessään. He ryntäsivät kuin pyöriäiset läpi aaltojen ja purjehtivat niiden harjalla rantaan, missä Nipsu leikki matalassa vedessä. Nuuskamuikkunen kellui selällään kauempana ja katseli taivaalle, joka oli kuulaan sininen.”
Taikurin hattu

Kesän koittaessa rantakivet saavat jälleen vihertävät partansa, kun yksivuotiset rihmalevät, kuten ahdinparta ja suolilevät, pääsevät täyteen kasvuun.

Merenlahdissa tapahtuu: pienet kalanpoikaset varttuvat vesikasvillisuuden suojissa ja saalistavat ensiravinnokseen pieniä planktoneläimiä, kuten vesikirppuja ja hankajalkaisia. Ahvenet tulevat kutemaan suojaisiin merenlahtiin ja poukamiin: kutu kiinnittyy rihmamaisena helminauhana vesikasveihin ja turoihin eli kutualustoihin, jotka ihminen on laskenut veteen ahvenen avuksi.

Rakkolevävyöhykkeellä kutevat myös Itämeren omat merihevoset, neulakaloihin kuuluvat särmä- ja siloneulat. Koiras kantaa mätimunia vatsapoimunsa suojissa ja huolehtii niistä isällisesti, kunnes poikaset kuoriutuvat. Leväkatkaravut ruokailevat matalissa vesissä kasvillisuuden suojassa, mistä niitä on helppo tarkkailla, kun vain malttaa pienen hetken pysytellä paikoillaan.

Merirokkojen vapaasti uivat naupilus-toukat etsiytyvät sopiville alustoille kiinnittyäkseen ja jatkaakseen elämäänsä esimerkiksi laitureiden, poijujen, kivien ja rakkolevien pinnalla. Myös rakkolevien itiöt etsivät sopivia kasvualustoja. Jos pohjassa, kivien tai kallioiden päällä on paljon rehevöitymisestä johtuvaa irtonaista ainesta, kiinnittyminen alustaan ei onnistu. Se taas haittaa rakkolevämetsien kasvua ja uusiutumista.

Heinäkuun helteillä sinilevät hyödyntävät kasvuunsa planktonlevien keväisestä kukinnasta mereen jääneen fosforin. Tyynellä säällä ne muodostavat suuria lauttoja meren pinnalle. Typpiravinteen sinilevät saavat suoraan ilmakehästä, joten niiden kasvua voi rajoittaa vähentämällä mereen päätyvän ja vedessä saatavilla olevan fosforin määrää.

Opi Itämeren eliöistä

Meriajokas
Meriajokas on meriruoho, jonka sukulaiset kasvavat suurten merten hietikoissa. Meriruohot ovat sopeutuneet merielämään – ne ovat levien lisäksi ainoita kasveja, jotka pystyvät kasvamaan suolaisessa vedessä. Meriruohoniittyjen ainutlaatuinen maisema on koti monenlaisille Itämeren asukeille. Uusimpien tutkimusten mukaan niityt ovat myös yhtä tehokkaita hiilensitojia kuin metsät maalla.

Särmäneula
Merineuloihin kuuluvat särmä- ja siloneulat ovat merihevosten kotoisia sukulaisia. Särmäneulan suoja-asu on nerokas: meriruohoniityllä särmäneulaa ei hevin erota huojuvien meriruohojen seasta. Särmäneulakoiras on rakkolevämetsien huolehtiva isä, joka ottaa naaraan munimat mätimunat vatsapussinsa suojiin. Toisinaan poikaset pääsevät vaaran uhatessa pujahtamaan vatsapussiin vielä kuoriuduttuaankin.

Merirokko
Merirokko on Itämerelle toistasataa vuotta sitten laivojen mukana Amerikasta saapunut tulokas ja vanhin tunnetuista Itämeren haitallisista vieraslajeista. Merirokko kiinnittyy tiukasti kasvualustaansa ja siivilöi vedestä ravinnokseen pikkueläimiä kalkkikuoren suojista ulos työntyvillä sulkamaisilla jaloillaan. Runsaana esiintyessään merirokko valtaa kasvutilaa Itämeren alkuperäisiltä eliöiltä.

Pelastetaan yhdessä #MEIDÄNMERI

Toivomme, että sinä tulet mukaan turvaamaan Itämeren tulevaisuuden. Yhdistämällä voimamme #MEIDÄNMERI on vielä mahdollista pelastaa.

Voit osallistua kampanjaan tekemällä lahjoituksen www.meidänmeri.fi tai jakamalla tietoa Itämerestä ja sen tilasta.