”Ei tule kuulkaa onnistumaan.”

”On tätä ennekin yritetty, jo 20 vuoden ajan, ei siitä mitään tule!”

Miten suomalaisia lausahduksia, ja miten epäkiitollinen tapa meillä Suomessa useasti onkaan kannustaa kumoon monet positiiviset asiat ja uudet tulokkaat heti yrittämisen alkumetreiltä lähtien. Ja miten iloisia olemmekaan nyt, pari vuotta myöhemmin, kun ensimmäinen kotimaisesta särkikalasta valmistettu kuluttajatuote vihdoin ui kauppojen pakastealtaisiin!

Sukuni kesämökin seinällä komeilevassa kuvassa seisoo isoisäni, ylpeänä kalareissulta tullessaan, kohottaen molemmissa käsissään suuria, lautasenkokoisia lahnoja kohti kameraa. Vuosikymmeniä on kulunut tuon kuvan ottamisesta, ja sittemmin lahna on ruokakalana joutunut varsin aliarvostettuun asemaan. Lähikalahankkeessa olemme yhdessä monien yhteistyökumppaneiden kanssa pyrkineet nostamaan tämän maukkaan kalan mainetta, ja raivanneet sille tietä takaisin suomalaisten ruokapöytiin. Tie on ollut mutkikas, ja ajoittain kovin kuoppainen, mutta ilahduttavaa on ollut huomata, että tahtoa toimintaan löytyy pitkin matkaa useilta ja joskus yllättäviltäkin tahoilta.

Innostuksesta huolimatta alku työlle ei ollut helppo – heti ensimetreillä saimme oppia, että kalastus on suuria tunteita nostattava aihe sekä varsin konfliktiherkkä toimintakenttä, jossa monenlaiset intressit ja ennakkoluulot kohtaavat, ja haavat vanhoista virheistä ovat syviä. Kuulimme ja otimme huomioon lukuisia erilaisia mielipiteitä, ohjeita ja suosituksia, ja yhdessä kalabiologian johtavien asiantuntijoiden kanssa saimme muodostettua särkikalan kalastukseen toimintamallin ja säännöt, jotka takaisivat sekä sosiaalisen että ekologisen kestävyyden hankkeen toiminnalle.

Idea Lähikalahankkeen käynnistämisestä tuli alun perin eräältä Saaristomeren kalastajalta, joka halusi paitsi edesauttaa maukkaan ruokakalan saamista hyötykäyttöön, myös sai meidät säätiöllä näkemään kalastuksen suuren roolin ravinteiden kierrättäjänä vesiympäristöstä takaisin maalle. Hankkeen uudenlainen tapa toimia oli aluksi alueen kalastajille vieras ja herätti ennakkoluuloja. Samoin herätti myös helsinkiläinen säätiö, joka tupsahti sääntöineen keskelle saaristolaista arkea, pääkaupunkiseudun punaviherkuplasta, ihan toisesta ulottuvuudesta. Siitä huolimatta kourallinen rohkeita kalastajia lähti hankkeeseen mukaan, ja yhdessä heidän, paikallisten yrittäjien ja Turun ruokapalveluyhtiö Arkean kanssa, aloitettiin Saaristomereltä kalastetun lahnan työstäminen maistuvaksi ruuaksi koululaisille ja muille suurkeittiöiden asiakkaille.

Nyt, parin vuoden kuluttua hankkeen alkamisesta, Keskon lanseeraaman Saaristolaiskalapihvin myötä, tie on auki myös kaikkien meidän tavallisten kuluttajien lautasille. On hieno tunne voida aidosti sanoa tietävänsä, mistä tarjolla oleva ruoka pöytiimme tulee. Kun on itse käynyt lähes kaikilla pyydyksillä, ja saanut samalla kurkistaa rannikon kalastajan arkipäivään, nousee myös arvostus ruokaa kohtaan ihan uudelle tasolle.

Pieni lapsi minussa kokee ajoittain kiusausta näyttää edes hiukan pitkää nenää niille, jotka eivät ole matkan varrella uskoneet meidän, yhteistyössä mukana olevien yrittäjien tai suomalaisen särkikalan mahdollisuuksiin. Toisaalta, kaikki edistysaskeleet on saavutettu mitä suurimmissa määrin yhteistyöllä. Jotta särkikalan tai muiden aliarvostettujen kotimaisten kalojen hyödyntämismahdollisuuksia voitaisiin edelleen parantaa, tarvitaan entistäkin tiiviimpää yhdessä tekemistä, toimijoiden verkostoitumista ja tiedon kulun parantamista –  sekä ennen kaikkea yhteiseen hiileen puhaltamista ihan kaikkien toimijoiden kesken, antamatta perisuomalaiselle kateudelle sijaa.

Joka tapauksessa, tämän etapin edessä voi tuntea aitoa ylpeyttä siitä, että kaikesta huolimatta olemme sinnikkäästi jaksaneet hakata päätämme seinään. Tänään meillä syödään lähikaupasta ostettua lahnaa!

Kirjoittaja on John Nurmisen Säätiön Lähikalahankkeen projektipäällikkö.