Vuosi on ollut poikkeuksellinen Länsi-Pasilan merenpelastusjoukoille. Olemme John Nurmisen Säätiöllä tottuneet tekemään työtä kädet savessa ja lietteessä ympäri valuma- alueen puhdistamoita, peltoja, lannoitetehtaita, lanta-altaita sekä kaatopaikkoja. Tänä syksynä poliitikkojen pöydillä on kuitenkin niin monta Itämeren kannalta ratkaisevan tärkeää kysymystä, että olemme joutuneet pesemään kynnenalusemme ja siirtymään kabinetteihin. Tai oikeastaan, näin korona-aikana Teamsiin ja Zoomiin.
Rehevöityneen merialueemme ylivoimaisesti suurin murheenkryyni on fosfori. Tätä elämälle oleellista alkuainetta virtaa mereen niin suuria määriä, että meri tukehtuu elämään. Siitä sitten kärsivät kaikki, ihmisistä lohikaloihin ja meriajokkaisiin. Rehevöityminen on paitsi kesämökkiläisten inhokki ja loman pilaaja, myös Itämeren luontokadon suurin syy. Toisen rehevöittävän aineen, typen suhteen olemme jo paljon lähempänä sitä päästötasoa, jonka meri kestää.
Suomesta Itämereen valuvista ihmisperäisistä fosforipäästöistä lähes 70 prosenttia tulee maataloudesta ja Selkämerellä maatalouden osuus on peräti 80 prosenttia. On siis selvää, että rannikkoalueemme tila on täysin riippuvainen maatalouden päästöistä, jotka taas ovat riippuvaisia paitsi peltopinta-alasta, myös hehtaarikohtaisista ravinnevalumista. Satakunnan alueen pelloilla on intensiivisestä eläintuotannosta johtuen manner-Suomen korkeimmat fosforipitoisuudet ja siksi mittavat valumat.
Jotta pelloilta valuva fosfori saadaan kuriin, on tärkeää yhdistää nopeat ensiaputoimet eli peltojen käsittely maanparannusaineilla kuten kipsillä hidasvaikutteisiin, mutta välttämättömiin toimiin ongelman juurisyyn, ylimääräisten lantaravinteiden purkamiseksi eläintuotantovaltaisilta alueilta. Molempien kannalta ratkaisevassa roolissa on EU:n maaseutuohjelman niin sanottu CAP-rahoitus, jonka pelisääntöjä ollaan parhaillaan lyömässä lukkoon kaudelle 2023–2027. Itämeren kannalta sekä peltojen kipsikäsittelyn tukeminen että toimiva lantafosforin kierrätystuki olisi ehdottomasti saatava mukaan CAP-ohjelmaan.
Eikä tässä vielä kaikki. Tänä syksynä valmistellaan myös niin Itämeren, Selkämeren kuin sisävesienkin tulevaisuuden kannalta keskeinen fosforiasetus osana uutta lannoitelakia. Asetuksessa laitetaan rajat sille, paljonko fosforia saa ylipäänsäkin maaperään kylvää.
Miten merenpelastajilla menee kabineteissa? No, on niin hyvää kuin huonoakin kerrottavaa.
Peltojen kipsikäsittelylle olemme vaatineet rahaa terrierin sitkeydellä jo vuosia siitä lähtien, kun vakuutuimme sen tehosta hankkeissamme Liedossa ja Vantaanjoella. Nyt Saaristomeren alueen kipsikäsittelylle on myönnetty yli 20 miljoonan euron rahoitus Vesiensuojelun tehostamisohjelmasta ja lisäksi koko rannikkoalueen kipsikäsittelyyn on kohdennettu 15 miljoonaa koronaelpymisrahaa. Iloksemme voimme paljastaa, että elpymisrahalla päästäneen kipsaamaan myös kotimeremme Raumanmeren alueen peltoja.
Vuoden 2024 loppuun asti kipsiensiavulla on siis rahoitusta. Mutta koska kipsin sisällyttäminen CAP-ohjelmaan takkuaa, 2024 jälkeen toimen rahoituksesta ei ole tietoa.
Lantafosforin kierrätystuen saaminen CAP-ohjelmaan saa kannatusta niin maataloustuottajilta, biokaasusektorilta kuin monilta poliitikoiltakin, eikä kustannus koko Saaristomeren ja Selkämeren lantapommin purusta olisi kuin muutama miljoonaa euroa vuodessa. Silti varmuutta toimen sisällyttämisestä CAP-ohjelmaan ei vielä ole. Mitä fosforiasetukseen tulee, odotamme jännittyneinä, mitä asiaa valmistelevista maa- ja metsätalousministeriöstä sekä ympäristöministeriöstä tuleman pitää.
Merenpelastuksen supersyksyn sato korjataan jouluna, kun päätökset CAP-ohjelmasta ja fosforiasetuksesta valmistuvat. Toivottavasti Suomi voi silloin antaa Itämerelle joululahjaksi puhtaamman tulevaisuuden.
Kirjoitus on julkaistu ensimmäistä kertaa 12.11.2021 Länsi-Suomen kolumnina.
Marjukka Porvari
Puhdas Itämeri -hankkeiden johtaja
John Nurmisen Säätiö
Marjukka Porvari johtaa säätiön Puhdas Itämeri -hankkeita.
Marjukka tuli säätiöön vuonna 2005, jolloin säätiö lähti toteuttamaan ensimmäistä Itämeri-hankettaan, Pietarin jätevesien tehostettua puhdistusta.
Toiminnan laajentuessa venäjää sujuvasti puhuva Marjukka on reissannut ympäri Itämeren valuma-aluetta jahtaamassa kustannustehokkaita hankekohteita. Itämeri-hankkeita on sittemmin toteutettu säätiöllä jo 30 ja Itämeri-työn tekijöiden joukko on kasvanut yhdestä Marjukasta seitsemän hengen tiimiin.
Virkavuosiltaan säätiön pitkäaikaisin työtekijä tituleeraa itseään säätiön veteraaniksi. Marjukka heittäytyy ja hurmioituu ja tekee työtään tinkimättömästi yhtä aikaa maailmanparantajan ja terrierin otteella. Säätiön epävirallinen motto ”Mikään ei ole mahdotonta” on syntynyt tosielämän tilanteista, monimutkaisten ja vaikeiden projektien mahdolliseksi tekemisestä ja onnistumisesta.
Vapaa-aikanaan Marjukka hakeutuu avarille paikoille meren rannoille ja tunturiin, joissa hän haluaa aina tilaisuuden tullen yöpyä ulkosalla, vain teltan katto tähtitaivaan ja unen välissä.
