Itämeri on ollut minulle pienestä pitäen ja sukujuuriltanikin vuosisatojen takaa merkittävä osa elämää. Molemmat vanhempani polveutuvat Turun saaristosta, josta 50-luvulla muutimme vakituisesti Helsinkiin. Helsingistä veneilimme vuosittain Kemiön saarelle isovanhempieni luo.

Nykyisin purjehdusmatkat oman perheeni kanssa ovat pidentyneet Itämeren eteläosiin Tanskaan saakka, yleensä Baltian rannikkoa alaspäin ja Ruotsin rannikkoa ylös. On ollut mukava katsoa erityisesti Länsi-Viron vierasvenesatamien palveluiden kehitystä viimeisten kahdenkymmenen vuoden ajalta. Alkuaikoina satamissa esimerkiksi polttoaineen haku tapahtui melkein poikkeuksetta takseilla ja peräkärryllä kilometrien päästä kymmenillä jerrykannuilla. Veneiden tankkaamiseen meni usein tuntikausia kaadettaessa satoja litroja käsipelillä veneiden polttoainesäiliöihin, joskus puhtauden varmistamiseksi suppilon päälle asetetun suodattimen läpi. Nykyään asialliset tankkauspisteet septitankin tyhjennyspisteineen löytyvät lähes joka satamasta. Vuosittaisiin ”pakollisiin” veneilykohteisiin kuuluu määrätyt Ahvenanmaan luonnon- ja vierasvenesatamat, joihin olemme erityisesti kiintyneet. Lapset ja lastenlapset ovat joskus mukana viikon pätkillä, mutta yleensä gastina on avovaimo ja perheen koirat.

Yli 50 vuotta Itämerta ”kyntäneenä” olen selvästi huomannut sen tilan heikentymisen rakkolevän katoamisena ja rantavesien rehevöitymisenä. Tosin sinilevää esiintyi meressä jo 60-luvullakin, mutta selkeästi pienemmässä mittakaavassa. Veneilyyn liittyy yleensä jossakin määrin myös kalastus, ja kaiholla muistelen niitä menneiden vuosikymmenten kalasaaliita, joita merestä vain ”haettiin”. Nyt saaliit ovat olleet varsin heikkoja ja esim. kampelaa on entistä vaikeampi täysimittaisena saada.

Toimin myös vuosina 2000-2004 sipoolaisen navigaatioseura Karinkiertäjien kommodorina ja sinä aikana huviveneiden septitankin imutyhjennykset tulivat Suomessa pakollisiksi. Toimenpide oli omiaan vähentämään Itämeren rehevöitymistä ja voin ilolla todeta, että matkaveneilijät kantoivat näin omalta osaltaan kortensa kekoon. Useimpien veneseurojen jäsenet maksavat vuosittaisen jäsenmaksunsa Pidä Saaristo Siistinä Ry:lle. Näillä tukimaksuilla ylläpidetään koko Suomen meri- ja järvialueilla ”Roope-palveluja”, jotka sisältävät muun muassa jätepisteet, kuivakäymälät ja kelluvat imutyhjennysasemat.

On upeaa olla töissä yrityksessä, joka kantaa vastuuta Itämeren tilasta ja siteeraan tässä Onnisen hallituksen puheenjohtajaa, vuorineuvos Maarit Toivanen-Koiviston toteamusta: ”Kumppanuus John Nurmisen Säätiön kanssa on meille luonteva tapa kantaa vastuuta Itämeren tilasta. Onnisella on Suomen lisäksi toimipaikkoja monissa muissa Itämeren alueen maissa. Esimerkiksi Baltian maissa, Puolassa ja Venäjällä toimenpiteet fosforinpoiston tehostamiseksi ovat ensiarvoisen tärkeitä Itämeren hyvän tilan saavuttamiseksi. Olemme iloisia, että voimme rahallisen tuen lisäksi tarjota John Nurmisen Säätiön arvokkaalle työlle näkyvyyttä myös omissa kanavissamme ja omille sidosryhmillemme.”